Suomen tasavallan presidentin Alexander Stubbin mukaan presidentti Donald Trumpin suunnitelma sodan päättämiseksi Gazassa on tervetullut.
Stubb kommentoi asiaa viestipalvelu X:ssä. Stubbin mukaan kaikkien osapuolten olisi nyt sitouduttava suunnitelman toimeenpanoon.
– Toivon, että työ palestiinalaisten, israelilaisten ja alueen kaikkien asukkaiden paremman ja turvallisemman tulevaisuuden puolesta alkaa, Stubb kirjoittaa.
Myös Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kommentoi X:ssä Trumpin suunnitelmaa.
– EU on valmis osallistumaan.
Von der Leyenin mukaan vihamielisyyksien pitäisi loppua, humanitaarisen avun päästä Gazaan ja panttivangit vapauttaa välittömästi.
– Kahden valtion malli on on yhä ainoa mahdollinen tie kohti pysyvää rauhaa Lähi-idässä, hän jatkaa.
Saksan liittokansleri Friedrich Merz kuvailee Trumpin suunnitelmaa ”parhaaksi mahdollisuudeksi” lopettaa sota.
Merz tapasi tiistaina saksalais-israelilaisten panttivankien sukulaisia. Terroristijärjestö Hamas pitää yhä kymmeniä panttivankeja, joista noin 20:n arvioidaan olevan hengissä.
Merzin mukaan Israelin tuki Trumpin suunnitelmalle on tärkeä askel eteenpäin. Nyt Hamasin on tultava mukaan sopimukseen ja raivattava osaltaan tietä rauhalle, Merz kertoo edustajansa välittämässä tiedotteessa.
Lähde: AFP