Stora Enso aloittaa Imatran tehtailla muutosneuvottelut – voivat johtaa 61 henkilön irtisanomiseen

Muutosneuvottelut koskevat yli 900 työntekijää. Alkuvuodesta sovitut lomautukset ovat juuri alkamassa.

Imatran Kaukopään tehtaille rakenteilla olevia hakesiiloja.
Stora Enson Imatran tehtaat muodostuvat Kaukopään ja Tainionkosken tehtaista. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Stora Enso aloittaa Imatran tehtaillaan muutosneuvottelut jotka koskevat yhteensä 923 henkilöä. Muutosneuvottelut voivat johtaa enintään 61 henkilön irtisanomiseen.

Stora Enso kertoo tiedotteessa, että tavoitteena on parantaa esimerkiksi kilpailukykyä ja tehokkuutta. Yhtiön mukaan makrotaloudellinen ja geopoliittinen epävarmuus jatkuu, mikä näkyy vaisuna ja epävakaana markkinakysyntänä.

Imatran liiketoimintayksikön johtaja Janne Kallio sanoo, että Imatran tehtaiden kilpailukyky ja taloudellinen tilanne vaativat tehostamaan tuotantoa.

– Tieto muutosneuvotteluista on silti tullut henkilökunnalle varmasti yllätyksenä, Kallio sanoo.

Hänen mukaansa muutosneuvotteluissa aletaan etsiä mahdollisia keinoja, joilla Stora Enson Imatran tehtaiden tilannetta saataisiin parannettua.

Henkilökunta sai tiedon aamulla

Stora Enso on lähettänyt tänään tiistaina kutsun muutosneuvotteluihin henkilöstön edustajille. Neuvottelut alkavat 7. lokakuuta ja niiden arvioidaan kestävän kuusi viikkoa.

Stora Enson Kaukopään tehtaan pääluottamusmies Arto Hulkko kertoo, että tunnelmat ilmoituksen jälkeen ovat ikävät.

– Tehostamistoimia osasimme odottaa, mutta tieto mahdollisista irtisanomisista tuli yllätyksenä.

Osa henkilökunnasta on juuri jäämässä lomautuksille, joista sovittiin työnantajan kanssa tammikuussa. Pääluottamusmies Arto Hulkon mukaan tilanne on erittäin ikävä henkilökunnalle, joka on juuri jäämässä lomautuksille, sillä heillä ei ole työyhteisön tukea vaikeassa tilanteessa.

– Alkavissa neuvotteluissa on tärkeää saada irtisanottujen lukumäärä mahdollisimman pieneksi, varmistaa henkilökunnan hyvinvointi ja taattava, että tehtaalla on jatkossakin tarpeeksi käsipareja.

Edelliset muutosneuvottelut Imatran tehtailla käytiin keväällä 2024. Ne johtivat irtisanomisiin.

Stora Enson Imatran tehtaat koostuvat kahdesta tuotantoyksiköstä: Kaukopään ja Tainionkosken tehtaista, joissa tuotetaan kemiallista massaa ja kuluttajakartonkia.

Korjaus 30.9 kello 13.21. Muokattu Janne Kallion kommenttia. Aiemmin jutussa luki, että yhtiön taloudellinen tilanne olisi jatkunut heikkona jo pitkään. Kyse oli tehtaan taloudellisesta tilanteesta, johon etsitään muutosneuvotteluilla ratkaisuja.