Maa- ja metsätalousministeriön asettama työryhmä on saanut valmiiksi ehdotuksen, jonka mukaisesti valkoposkihanhi ja merimetso siirrettäisiin metsästyslain piiriin.
Valkoposkihanhi ja merimetso ovat tällä hetkellä EU:n lintudirektiivin ja kansallisen luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja lajeja, eikä niiden metsästys ole sallittua.
Työryhmän tehtävänä oli laatia ehdotus lainsäädäntömuutoksiksi, joilla hallitusohjelman tavoitteet – metsästysrajoitusten purkaminen ja vahinkojen oikeudenmukainen korvaaminen – toteutuvat.
Hallitusohjelmassa on linjattu, että tarpeettomat metsästysrajoitukset elinvoimaisten lajien, kuten merimetson ja valkoposkihanhen, osalta poistetaan ja lajit siirretään metsästyslain piiriin.
Samalla hallitus aikoo vaikuttaa siihen, että nämä lajit siirretään EU:n lintudirektiivin tiukasti suojeltujen lajien listalta metsästettäviin lajeihin.
Poikkeusluvat riistakeskukselle, korvaukset viljelijöille
Työryhmä esittää, että jatkossa merimetson ja valkoposkihanhen rauhoituksesta voitaisiin poiketa metsästyslain perusteella.
Poikkeuslupien käsittely siirtyisi Suomen riistakeskukselle, kun nykyisin lupia käsitellään ympäristöhallinnossa. Viljelijöille koituvat vahingot sekä vahinkojen ennaltaehkäisyyn liittyvä rahoitus säilyisivät edelleen ympäristöhallinnon vastuulla.
Ehdotuksen mukaisesti poikkeusluvalla tai ilmoitusmenettelyllä saadun valkoposkihanhen ja merimetson lihaa voitaisiin hyödyntää omassa käytössä, mutta kaupallinen hyödyntäminen olisi edelleen kiellettyä.
Vaikka työryhmän esitys mahdollistaisi poikkeukset kansallisessa lainsäädännössä, lajit pysyvät edelleen EU:n lintudirektiivin tiukasti suojeltuina, ellei EU-lainsäädäntöä muuteta. Työryhmä korostaa, että Suomen tavoitteena tulee olla lintudirektiivin muuttaminen niin, että valkoposkihanhi ja merimetso lisätään metsästettävien lajien liitteeseen.
Työryhmän esitykseen jättivät eriävän mielipiteen ympäristöministeriö, Varsinais-Suomen ja Pohjois-Karjalan ELY-keskukset sekä Suomen ympäristökeskus SYKE.
Esityksen jatkovalmistelu jatkuu maa- ja metsätalousministeriössä.