Puutarhakasvien nettimyynti ja isojen markettien kesäpihat ovat laittaneet ahtaalle taimiin ja puutarhatarvikkeisiin erikoistuneet yritykset.
Esimerkiksi vaasalainen Kukkatori julkaisi sosiaalisessa mediassa päivityksen, jossa se vetoaa asiakkaisiin ostamaan nyt, jotta myymälä saadaan auki myös ensi vuonna.
Yrittäjä Kenneth Gillberg kertoo, että vuosituhannen alusta toiminut yritys käy nyt eloonjäämistaistelua. Kylmä kesäkuu ja liian lämmin heinäkuu laittoivat puutarhamarkkinat sekaisin.
Haastavan kesän lisäksi myös yleinen talouden epävarmuus haittaa myyntiä.
Gillberg kertoo, että markettien ja nettikaupan kanssa ei pysty hintakilpailuun.
– Jos marketit myyvät samalla hinnalla, jolla minä saan tavaran ostettua, niin eihän siinä ole mitään järkeä.
Tällä hetkellä Kukkatorilla on käynnissä varaston loppuunmyynti.
– Jos kaikki saadaan myytyä, avaamme ovet taas ensi keväänä. Sinnittelemme loppuun asti.
Hätähuuto on levinnyt sosiaalisessa mediassa
Keskiviikkona Kukkatorin myymälässä on paljon asiakkaita, jotka ovat kuulleet yrittäjän ahdingosta.
Mustasaaresta ostoksille tullut Riikka Harju on pahoillaan yrittäjän puolesta.
– Tuntuu kyllä kurjalta, jos tämä lopettaa. Olen niin monta kertaa käynyt täällä.
Vaasalainen Holger Nordström haki kukkasipuleita ja muuta syksyn puutarhaan tarvittavaa. Somejulkaisua hän ei ollut nähnyt.
– En tiennyt ollenkaan, että tilanne on niin huono.
Kilpailu hinnasta vie myös nettiin
Puutarhaostoksille suuntaavat asiakkaat ovat hintatietoisia.
Esimerkiksi seinäjokelaisessa Lakeuden Vihertaimistossa on totuttu vastaamaan asiakkaiden hintakysymyksiin.
– Pluutaaminen (hinnasta tinkiminen) on tapa. Tarkkaan kysellään, saako sinulta halvemmalla kuin muualta, kertoo yrittäjä Paavo Muhonen.
Hänen mukaansa isot ketjut pystyvät polkemaan hintoja alaspäin ja pitämään sisäänheittotuotteita, mikä vääristää kilpailua.
– Itsellekin pitäisi siitä jäädä jotain, Muhonen harmittelee.
Sama ilmiö on huomattu myös Pohjanmaalla pietarsaarelaisella Sundin Puutarhalla.
Toimitusjohtaja Johan Sund kertoo, että ostajat ovat myös siirtyneet verkkoon.
– Nettimyyntimme on kasvanut tänä vuonna 20 prosenttia, mutta uskomme, että fyysistä myymälää tarvitaan vielä, Sund sanoo.
Toukokuussa puolestaan Hankkija tiedotti, että yrityksen nettimyynti on kasvanut jopa 120 prosenttia.
Rakentajat laittavat pihaa vähitellen
Myös omakotirakentamisen väheneminen nakertaa puutarhamyymälöiden myyntiä, sillä pihoja rakennetaan nyt vähitellen.
Lakeuden Vihertaimistossa asiakkaiden ostokset tuovat tasaisempaa ostovirtaa, sillä harva rakentaja laittaa kaikkea kuntoon yhdellä rysäyksellä.
– Ensin tehdään nurmikko, sitten mietitään piha-aitaa ja omenapuuta. Joskus oli tapana, että heti otetaan firma tekemään kerralla kaikki, Paavo Muhonen kuvailee.
Vaikka kesäkukat ja taimet on tälle kaudelle myyty, Vihertaimistossa kaupanteko jatkuu talven ajan huonekasvien, leikkokukkien ja joulukukkien myynnillä.