Rajavartiolaitos on viime vuosina selvittänyt useita epäiltyjä tapauksia, joissa miehittämätön ilma-alus olisi ylittänyt valtakunnan rajan.
Useimmiten kyse on osoittautunut muuksi kohteeksi, kuten matkustajalentokoneeksi tai linnuksi. Vuonna 2017 paljastui kuitenkin tapaus, jossa Venäjältä Suomeen lensi drooni salakuljettaen tupakkaa, kerrotaan Ylelle sähköpostitse rajavartiolaitoksen viestinnästä.
Rajavartiolaitos korostaa, että kaikki rajaseudulla havaitut UAV-lennot otetaan vakavasti ja pyritään tarkastamaan nopeasti. Valvontaa toteutetaan yhdessä poliisin, puolustusvoimien ja muiden viranomaisten kanssa.
Droonien valvonta ja torjunta perustuvat monitasoiseen järjestelmään: kattavaan valvontaan, viranomaisten yhteiseen tilannekuvaan sekä lainsäädännön mahdollistamiin torjuntakeinoihin. Toimivaltuuksia on jo olemassa, mutta niiden laajentamista ja uusien teknisten ratkaisujen hankintaa arvioidaan jatkuvasti.
Rajavartiolaitoksen mukaan miehittämättömät ilma-alukset muodostavat uudenlaisen uhan niin Suomen kuin koko EU:n rajaturvallisuudelle, ja niiden torjuminen vaatii sekä uusia valtuuksia että osaamista.
KRP: Suomeen ei kohdistu systemaattista valtiollista uhkaa
Keskusrikospoliisi arvioi, ettei Suomen kriittiseen infrastruktuuriin kohdistu ”systemaattista drooneilla toteutettua valtiollista vaikuttamista”.
”Joukossa on yksittäisiä tapauksia, joiden osalta vaikuttamiseen liittyviä motiiveja ei ole toistaiseksi voitu täysin poissulkea”, KRP kertoo Ylelle sähköpostissa.
Poliisi saa viikoittain kymmeniä havaintoja drooneista. llmoituksien määrä lisääntyy pimeällä ja silloin kun tiedotusvälineet kertovat asiasta.
Yle kertoi aamulla, että Pohjois-Norjassa sijaitsevien varuskunta-alueiden läheisyydessä tehtiin viikonlopun aikana useita droonihavaintoja.
KRP:n mukaan droonien aiheuttamaa uhkaa arvioidessa tapausten lukumäärällä ei ole merkitystä.
”Oleellista on, onko epäillyillä teoilla aiheutunut tosiasiallista vaarapotentiaalia”, Krp kertoo.
Poliisin näkemyksen mukaan droonien aiheuttama uhkataso ei ole muuttunut Suomessa.
Finntraffic: Suomessa ei merkkejä droonihäiriöiden lisääntymisestä
Kun muissa Pohjoismaissa on viime aikoina raportoitu lentoliikennettä häirinneistä drooneista, Suomessa tilanne on ollut rauhallinen.
– Ihan viime viikkoina tai viime päivinä ei ole ollut mitään havaintoja, Fintrafficin lennonvarmistuksen toimitusjohtaja Raine Luojus sanoo.
Luojus toteaa, että vuosien mittaan yksittäisiä häiriköiviä droonitapauksia on ollut vuosien mittaan, mutta niistä ei ole aiheutunut merkittävää haittaa.
– Joskus on jouduttu vaihtamaan kiitotietä droonin vuoksi, hän sanoo.
Droneja lennätetään Suomessa koko ajan paljon, Luojus muistuttaa, mutta ne eivät ole viime aikoina vaarantaneet lentoliikennettä.
Epäilyttäviin drooneihin on toki varauduttu.
– Meillä on tietysti eri keinoja havaita näitä, ja en niitä voi oikeastaan kertoa, että millä tavalla niitä havaitaan.
Fintraffic korostaa, ettei se itse ole viranomainen, vaan ilmoittaa kaikista epäilyttävistä havainnoista poliisille. Varsinainen torjunta kuuluu viranomaisille.
– On sitten poliisin tehtävä huolehtia siitä, että millä tavalla niitä mahdollisesti sitten torjutaan.
Valmiustaso on jatkuvasti olemassa erilaisia riskejä varten, oli kyse sitten drooneista tai esimerkiksi lintuparvista. Luojus sanoo esimerkiksi lentoasemien linnuntorjuntapartiot, joiden tehtävä on hätistellä linnut pois lentokoneiden tieltä.
– Meidän tehtävä on varoittaa lentäjiä ja ylläpitää valmiutta, jotta liikenne pysyy turvallisena, Fintrafficista todetaan.