Suomen lentopallomaajoukkueen hakkuri Joonas Jokela pelasi varsin vahvan kesän maajoukkueessa, sillä hänet valittiin Kultaisen liigan MVP-pelaajaksi. Lisäksi hän kuului Suomen joukkueen parhaimmistoon juuri päättyneissä MM-kisoissa.
Viime kaudella Savo Volleyssa pelannut Jokela teki alkukesästä sopimuksen Ranskan B-liigassa eli toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Cambrai Volleyn kanssa. Mutta ennen kuin Jokela ehti pelata joukkueessa otteluakaan, hän purki sopimuksensa.
– Maailmanmestaruuskilpailujen jälkeen ja muutama tunti ennen saapumistaan Cambraiin Suomen maajoukkueen hyökkääjä Joonas Jokela päätti purkaa sopimuksensa Cambrai Volley -joukkueen kanssa ja siirtyä Turkkiin, seura kertoi sosiaalisessa mediassa.
Jokelan uusi osoite on hallitseva Turkin mestarijoukkue Ziraat Bankasi Ankara. Seura vahvisti sopimuksen torstaina. Kyseisessä joukkueessa ykköshakkurin paikalle on tulevalle kaudelle Japanin liigasta hankittu Nimir Abdel-Aziz.
Alankomaiden maajoukkuehakkuri pelasi seurassa aiemmin kaudella 2013–14. Abdel-Aziz on saavuttanut urallaan muun muassa kaksi hopeaa Mestarien liigassa. Hänet on valittu myös 2021 EM-kisojen parhaaksi hakkuriksi.
Suomalaispelaajista Turkissa pelaa myös konkaripassari Eemi Tervaportti, joka siirtyi täksi kaudeksi Gebze Belediyesi -joukkueeseen.
Jokelan siirrosta kertoi ensimmäisenä Etelä-Suomen Sanomat.
Päivitetty 2.10. klo 17.15: Joonas Jokelan sopimus vahvistettu.