Eduard Hallbergin ja Jesper Pohjolaisen valmistautuminen alkavaan alppikauteen sujui hieman poikkeuksellisissa merkeissä, kun kaksikko kävi maajoukkueen muiden tekniikkalaskijoiden mukana treenileirillä Tulimaassa, Argentiinassa.
Ushuaian rinteillä vietetyt kolme viikkoa mahdollistivat useita pitkiä ja laadukkaita harjoituksia tulevaa olympiakautta ja niiden tekniikkakisoja ajatellen.
– Asuimme melkein merenpinnan korkeudella, ja kun pystyi nukkumaan sekä palautumaan hyvin, pystyi laittamaan kaikki energiat laskemiseen. Valmius kauteen on reissun ansiosta parempi, ja kokemus oli tosi positiivinen, Hallberg kehuu.
– Pääpaino oli suurpujottelutreenissä, ja saimme yli minuutin suurpujottelua treenattua. Se on aika mega noin alkukaudesta, Pohjolainen jatkaa.
Kun suomalaiset menivät paikalle, olosuhteet olivat talviset ja jäiset. Pois lähtiessä tunnelma oli keväisempi, joten myös olosuhteiden puolesta Ushuaia palveli monipuolisesti.
– Kun lähdimme pois, oli sellainen suolapinta, jota löytyy talven aikana Keski-Euroopassa. Tuntui vähän siltä kuin olisi ollut leirillä jossain keskellä talvea, eikä tuntunut syksyltä. Se oli hyvä, Hallberg toteaa.
Ushuaiassa järjestettiin myös useampi Etelä-Amerikan cupin kilpailu, joissa Hallberg oli kahdesti pujottelun kakkonen. Pohjolainen keskeytti molemmissa pujottelukisoissa. Suurpujottelukisoista Hallbergille kirjattiin viides ja kahdeksas sija, ja Pohjolainen oli 17:s sekä 22:s.
Tasaisuutta ja rutiinia hakemaan
Hallberg, 22, nousi viime kauden alussa suuren yleisön tietoisuuteen onnistumalla heti Levillä ja yltämällä Itävallassa Gurglin pujottelussa jopa kahdeksanneksi. Myöhemmin kautta värittivät ulosajot, ja sipoolainen kaipaakin itseltään nyt rutiinia sekä tasaisuutta.
Norjassa alppilukion käynyt Hallberg paljastaa, että aikoo kilpailla alkavalla kaudella Eurooppa-cupin lisäksi suurpujottelussa myös maailmancupissa. Kiirettä ottaa toista lajia vahvemmin haltuun ei kuitenkaan ole.
– Saatiin ihan hyviä suurpujottelutreenejä Argentiinassa, ja se oli myös yksi syistä mennä sinne. Tykkään laskea suurpujottelua, mutta olen sellaisessa vaiheessa, että kannattaa keskittyä pujotteluun ja saada paikka kuumassa ryhmässä vakiinnuttua.
– Vedän mahdollisesti vähän suurpujottelun Eurooppa-cupia, jos kisat osuvat hyvin kalenteriin. Myös maailmancupissa minut nähdään, muttei ehkä vielä Söldenissä.
Vauhtilaskija Elian Lehto on etsinyt kauden alla optimaalista kangasta kisapukuunsa Espoossa sijaitsevan tuulitunnelin avulla. Hallberg toteaa, että vaikka kyseessä on olympiakausi, mitään erityisiä taikatemppuja ei ole kehitelty välineiden suhteen.
– Yritän kehittyä kaikissa asioissa niin hyvin kuin on mahdollista, ja välineet ovat iso osa siinä. Yritetään hioa kaikki mahdollisimman täydelliseksi. Mitään uutta ei sinänsä ole, mutta paljon testataan suksimalleja, leikkauksia ja monoja.
Pohjolainen, 24, seurasi viime kaudella Hallbergin jalanjäljissä, sillä aivan kuten joukkuekaveri vuotta aiemmin, Pohjolainen ylsi Eurooppa-cupissa pujottelucupin kolmanneksi varmistaen samalla paikan maailmancupissa.
Maailmancupin kisoissa Pohjolainen ei vielä pystynyt tekemään tulosta etenkin suurista lähtönumeroista johtuen, mutta viime kauden menestyksen ansiosta numero pienenee. Samalla myös mahdollisuudet napsia paikkoja toiselta kierrokselta paranevat.
– Tavoite on murtautua 30:n sakkiin ja saada lähtönumeroa hinattua myös sinne 30:n joukkoon. Sitä kautta tavoite on saada olympiapaikka, ja olympialaiset on taas hyvä paikka tehdä tulosta.
Pohjolainen on Hallbergin tavoin toistaiseksi profiloitunut ensisijaisesti pujottelijana, mutta myös Pohjolainen haluaa laajentaa repertuaariaan.
– Valmentajatkin ovat sitä suurpujottelua puskeneet, mutta olen itsekin halunnut, että kun tässä yritetään lyödä läpi, ei oltaisi vain yhden lajin miehiä. Tavoite on, että tulevaisuudessa olisi kaksi lajia kärkitasolla.
Pohjolainen aikoo olla starttiviivalla kauden kaikissa pujottelun maailmancupin kisoissa, mutta muutoin tarkka kalenteri on vielä hieman hämärän peitossa.
– Levin ja Ruotsin Eurooppa-cupin pujottelut jäävät ainakin väliin. Eurooppa-cupissa suurpujottelu tulee varmasti myös ohjelmaan mukaan.
Keski-Euroopan kautta Leviä kohti
Maailmancup-sirkus pyörähtää tuttuun tapaan käyntiin Itävallasta Söldenin jäätiköltä lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Marraskuun puolivälissä ohjelmassa on Levin pujottelukisa.
Eurooppa-cupissa ensimmäiset kisat ovat Levillä 21. marraskuuta (pujottelu) ja Zinalissa 4. joulukuuta (suurpujottelu). Valmistautuminen kauden avausta kohti käy Sveitsin treenileirin kautta.
– Lähdemme nyt sunnuntaina (5.10.) Sveitsiin, ja siellä on kahdeksasta yhdeksään laskupäivää. Lokakuun lopulla mennään Leville ja treenataan siellä maailmancupiin saakka, Pohjolainen kertoo.