Etelä-Pohjanmaan kunnat saivat lisäaikaa päättää hyvinvointialueen vuokranalennuksista

Hyvinvointialue on pyytänyt kunnilta vuokranalennusta, jotta se saisi kurottua umpeen alijäämäistä tulostaan. Toistaiseksi vain Alavus on suostunut.

Kauhavan uusi hyvinvointikeskus.
Kauhavan uusi hyvinvointikeskus on ollut käytössä vasta muutaman vuoden. Kaupunki teki vuokratasosta viranhaltijapäätöksen, että neljän prosentin taso ei Kauhavalle riitä. Arkistokuva. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Etelä-Pohjanmaan aluehallitus antaa kunnille lisäaikaa päättää, alentavatko ne hyvinvointialueelle vuokraamiensa tilojen vuokria.

Toistaiseksi tarjoukseen on tarttunut vain Alavus.

Aluehallitus esittää samalla, että kuntien hyvinvointialueelta perimä pääomavuokrataso lasketaan neljään prosenttiin kaikkien muiden kuin asumispalveluiden osalta. Asumispalveluiden vuokra voi pysyä nykyisessä kuudessa prosentissa.

Aiemmassa esityksessä kaikkien hyvinvointialueen käyttämien kiinteistöjen vuokratasoksi esitettiin neljä prosenttia.

Aluehallituksen puheenjohtaja Lasse Hautalan (kesk.) mukaan alkuperäisen esityksen mukaiset vuokranalennukset toisivat hyvinvointialueelle reilun viiden miljoonan euron säästöt.

– Uudessa esityksessä vuosittainen säästö olisi noin 3,5 miljoonaa euroa.

Kuntia hiertävä hyvinvointialueen päätös solmia vain toistaiseksi voimassa olevia vuokrasopimuksia 12 kuukauden irtisanomisajalla pysyy uudessakin esityksessä entisellään.

Kuntien näkemyksen mukaan sopimusten tulisi olla määräaikaisia ja riittävän pitkiä, jotta pitkäjänteiset investoinnit voidaan turvata.

Kunnat hyvin kriittisiä

Suurin osa kunnista piti aiempaa esitystä neljän prosentin pääomavuokrasta riittämättömänä. Osa jätti vastaamatta esitykseen kokonaan.

Hallintojohtaja Jari Jokinen Seinäjoelta sanoo, että paloaseman osalta vuokratason on oltava kahdeksan prosenttia ja muiden tilojen kuusi prosenttia.

– Kuntia ajetaan yhtiöittämään kiinteistönsä. Silloin täytyy ottaa huomioon poistot, maanvuokrat, kiinteistövero, investoinnit ja niin edelleen. Siitä tulee taas lisäkustannuksia.

Alkuperäiseen esitykseen reagoitiin useammallakin tavalla. Osa kunnista, kuten Kauhava, teki sen viranhaltijapäätöksenä. Suurin osa antoi asian kunnan- tai kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Moni kunta käytti päätöksessään täsmälleen samoja sanoja: Hyvinvointialueen esittämä enintään neljän prosentin tuottoprosentti ei ole kunnalle hyväksyttävä.

Erityisen kriittinen oli Isojoki, jonka kunnanhallitus kirjasi vastaukseensa huomautuksen, että kunta kyllä tarjosi hyvinvointialueelle Isojoen terveyskeskuksen tiloja ilmaiseksi käyttöön palveluiden säilyttämistä vastaan, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta hyvinvointialueen tekemiin palveluverkkopäätöksiin.

Kunnan mukaan hyvinvointialue ei edes vastannut samassa yhteydessä esitettyyn neuvottelukutsuun.

Säästöt joudutaan tekemään joka tapauksessa.

Lasse Hautala

Kunnilla on aikaa vastata uuteen esitykseen lokakuun loppuun mennessä.

Aluehallituksen puheenjohtaja ei halua etukäteen arvailla kuntien suhtautumista.

– Säästöt joudutaan tekemään joka tapauksessa. Jos kunnat eivät suostu alennuksiin, ne otetaan muualta. Silloin ne kohdistuvat suoraan palveluihin, Hautala sanoo.