Jenna Ritvanen tietää, millaista on vihata liikuntaa. Sen hän oppi jo ala-asteen liikuntatunneilla. Myöhemmin treenaaminen liittyi aina laihduttamiseen. Se oli pakkopullaa ja puurtamista – ja sitä tehtiin verenmaku suussa.
Parikymppisenä Ritvanen katsoi televisiosta Fitnesspäiväkirjat-sarjaa ja kuuli Eevi Teittisen puhuvan dieettien sijaan liikunnan ilosta. Se kolahti. Ritvanen huomasi salaa haaveilevansa personal trainerin urasta.
Kuusi vuotta sitten Ritvanen istui vanhempiensa sohvalla ja itki. Hän oli juuri jäänyt sairauslomalle masennuksen takia. Isä lohdutti ja kysyi, mitä Ritvanen haluaisi parannuttuaan tehdä. Tämä vastasi, että haluaisi olla personal trainer. Oli kuitenkin kaksi isoa estettä: 4 000 euroa maksava koulutus oli liian kallis ja Ritvanen PT:ksi liian lihava.
Isä lupasi tarvittaessa auttaa koulutuksen maksamisessa, ja jossain matkan varrella Ritvanen itse ymmärsi, ettei sitä varten tarvitsekaan laihduttaa.
”Voinko toimia valmentajana tällaisena?”
Toukokuussa 2022 Ritvanen jännitti, pääseekö läpi auktorisoitu personal trainer -näyttökokeesta. Hän kirjoitti somevideossaan: ”Jos sinä et halua minunlaistani tyyppiä koutsaamaan, niin se on ihan fine. Joku toinen haluaa.”
Silti häntä itseäänkin pelotti, pitääkö se paikkansa. Löytäisikö hän paikkansa alalta?
Kun Ritvanen sitten valmistui personal traineriksi ja aloitti kuntosalivalmentajana, hän huomasi asiakkaita löytyvän.
– Huomasin, että minua arvostetaan, ja se vahvisti sitä tunnetta, että todellakin voin olla PT. Sitten alkoikin nälkä kasvamaan syödessä ja halusin vaan alkaa kasvattaa koko hommaa suuremmaksi.
Ritvanen kertoo käyttävänsä liikuntaa tunteiden säätelyyn. Silloin kun ahdistaa, hän purkaa sitä nostamalla rautaa ja kuuntelemalla musiikkia. Treenin jälkeen hän tuntee itsensä taas itsevarmaksi ja voimakkaaksi.
Siinä saa fyysistä ahdistusta ja tunnetta purettua pois terveellä tavalla. Aiemmin minulla on ollut tapana viillellä itseäni. Se kaikki on jäänyt pois.
Jenna Ritvanen
Reilu vuosi sitten Ritvanen lopetti vuosien terapian, jossa hoidettiin vaikeaa masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä ja epävakautta. Samoihin aikoihin tuli täyteen myös vuosi ilman mielialalääkkeitä.
– Liikunta on minulle mielialalääke, hermolääke kaikkeen, elämäntapa ja intohimo, Ritvanen listaa.
”Lopeta nyt v***n norsu se syöminen ensin”
Ritvanen tekee treenaamisestaan, valmennuksistaan ja elämästään sisältöä sosiaaliseen mediaan. Seuraajia eri kanavissa on yli 50 000. Kaikkia Ritvasen tekemä sisältö ei miellytä, sillä hän kohtaa somekommenteissa päivittäin ennakkoluuloja ja törkeää arvostelua.
– Ne sanoo, että pluskokoinen ihminen personal trainerina on sama kuin ottaisi sijoitusneuvoja kodittomalta.
”Hyi sulla on ällöttävä maha”, kommentoi joku ihmiselle, joka on lähes koko ikänsä vihannut mahaansa ja viillellyt sitä.
Ei toi saa edes itseään liikkumaan.
kommentti Ritvasen sometililtä
– En tiedä, mitkä kiksit ihmiset saa siitä, että on toisille ilkeitä. Ja minkä takia ulkonäön pitäisi kertoa kaiken sinusta? Ihmisten oletus on, että jos olet pullukka, niin et tee muuta kuin makaat kotona sohvalla syömässä sipsejä, Ritvanen pohtii.
Ihmisten asenteet ovat lopulta kuitenkin vain vahvistaneet Ritvasen omaa hyvinvointifilosofiaa.
– Treenaaminen ja hyvinvointi kuuluvat kaikille. Ihan kaikille.
Ylikunto pakottaa lepäämään
Keväällä 2025 Ritvasella oli menossa elämänsä kovin treenijakso. Hän ei ollut koskaan treenanut yhtä kovaa eikä nauttinut siitä yhtä paljon. Mutta sitten kesällä 2025 tuli stoppi ja ylikunnon oireet: kropan täysi voimattomuus, rytmihäiriöitä, unettomuutta, ruokahaluttomuutta ja ärtyneisyyttä.
– Juhannuksena piti saada kermaa lettujen päälle, mutta en jaksanut pitää edes sähkövatkainta kädessä. Se kertoo, miten voimaton olin, Ritvanen kertoo.
Syke saattoi lähteä nousemaan jopa paikallaan istuessa. Tasaisella kävelessä sykkeet olivat taivaissa ja palautuminen kesti pitkään. Myös yöllä sykkeet heittelivät.
Ritvanen haluaa tarkentaa, ettei ylikunto tullut pelkästään treenaamalla. Kyse oli alipalautumisen ja stressin aiheuttamasta ongelmasta. Seuraavat pari kuukautta oli pakko pitää treenitaukoa. Lääkäri määräsi hoidoksi lepoa ja stressitöntä elämää.
– Arjesta katosi rytmi ja ilo. Oli vaikea innostua mistään. Itsevarmuus karisi ja ahdistus kasvoi viikko viikolta.
Nyt Ritvanen on päässyt pikkuhiljaa palaamaan harjoitteluun. Hän aloitti käymällä salilla korkeintaan kerran viikossa tehden lempiliikkeitä tosi pienillä painoilla. Tärkeintä oli saada kehoa liikkeelle.
Samalla tavalla hän aloitti kuntosaliharjoittelun noin kuusi vuotta sitten: varoen tekemästä liikunnasta pakkoa.
– Otin silloin sen asenteen, että on tärkeää, että astun salin kynnyksen yli ja ovesta sisään. Välillä saattoi olla käynti, että poljin kymmenen minuuttia kuntopyörää ja lähdin kotiin.
Kokemusta asioista joiden kanssa moni kamppailee
Ritvanen on ollut suurimman osan viidestä viime vuodesta työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveysasioiden vuoksi. Hänellä on ollut pitkiä treenitaukoja paitsi ylikunnon, myös muun muassa masennuksen takia.
– Nyt olen ollut vuoden yksinyrittäjänä ja pystyn tekemään töitä.
Enää Ritvanen ei pohdi, saako toimia valmentajana. Omat kokemukset ovat tuoneet tietoa ja ymmärrystä asioista, joiden kanssa monet muutkin kamppailevat.
– Monet jännittävät liikunnan aloittamista esimerkiksi ulkonäkönsä takia. Minä tiedän, miltä se tuntuu, Ritvanen sanoo.
Tärkeä viesti on myös se, että treenaaminen ei ole kenenkään mielestä aina kivaa. Mutta ei se saa aina olla vastenmielistäkään.
– Jokaisen pitää löytää se oma tapa liikkua, joka tuo elämään hupia ja hikeä.
Ritvanen itse treenaa edelleen samalla salilla, missä ensimmäisen kerran löysi liikunnan ilon. Siellä ei ahdista.
– Meillä ei ole peilejä ollenkaan, joten minun ei tarvitse keskittyä katselemaan vatsamakkaroita peilistä, Ritvanen hymyilee.