Vapaa-ajattelijoiden yhdistys on valmis ottamaan Vaasasta paljastuneen laittoman hautausmaan haltuunsa.
1953 perustettu Kullervon hautausmaa on ollut ilman laillista ylläpitäjää miltei vuosikymmenen, mutta hautaaminen siellä on jatkunut kuluvaan vuoteen saakka.
Itä-Suomen aluehallintovirasto (avi) kielsi yksityiselle hautausmaalle hautaamisen toistaiseksi, koska hautausmaan perustanut ja sitä ylläpitänyt Vaasan vapaa-ajattelijat ry lakkautettiin vuonna 2017.
Yhdistyksen entinen vetäjä haudattiin hautausmaalle vielä tänä keväänä.
Nyt työtä on valmis jatkamaan Pohjanmaan vapaa-ajattelijat, joka haluaa ostaa maan kaupungilta.
Vapaa-ajattelijoiden mukaan muslimiyhteisö ei ole kuitenkaan tähän vielä suostunut. Muslimeja on haudattu neljännekselle Kullervon hautausmaata.
Mysteeri purkautuu
Pohjanmaan vapaa-ajattelijoiden puheenjohtaja Venla Parantaja kertoo hautausmaan olemassaolon tulleen yllätyksenä hänellekin.
Parantaja on selvitellyt edellisen yhdistyksen taustoja, alueelle haudattujen nimiä, pyrkinyt löytämään heidän omaisiaan ja informoinut viranomaisia.
Hänen mukaansa vuoden 2017 jälkeen Kullervon hautausmaalle on haudattu ainakin 17 muslimia, yksi ukrainalainen pakolainen, jonka uskonnosta ei ole tietoa, ja Vaasan vapaa-ajattelijoiden entinen johtaja.
Nimiä on pitänyt selvittää jälkikäteen, koska Parantajan mukaan sekä Vaasan vapaa-ajattelijoiden että muslimien rekisterit vainajista ovat kadonneet.
– Uusi hautarekisteri on koottu omaisten ja hautaustoimistojen avulla. Osa muslimivainajista on tunnistamatta, osasta on tiedossa nimi mutta ei sitä, missä hauta hautausmaalla sijaitsee.
Muslimeita asiassa edustaa neljän hengen komitea, joka ei halua kommentoida asiaa vielä millään tavalla. Muslimit aikovat ensin neuvotella asiat valmiiksi kaupungin, seurakunnan ja vapaa-ajattelijoiden kanssa.
– Olemme tavanneet aiemminkin, mutta silloin ei päästy lopputulemaan. Muslimit eivät suostuneet siihen, että ostamme koko hautausmaan kaupungilta, vaan he haluaisivat siitä puolet, Parantaja sanoo.
”Kaikki toimivat hyvässä uskossa”
Parantaja oli asiasta yhteydessä hautausmaita valvovaan aviin, joka kielsi Kullervolle hautaamisen.
– Kaikki ovat toimineet hyvässä uskossa. Tieto taustaorganisaation lakkautuksesta ei levinnyt, joten asiat ovat toimineet vanhasta tottumuksesta, Parantaja sanoo.
Pohjanmaan vapaa-ajattelijat ovat hakeneet avilta tarvittavia lupia hautaustoiminnan jatkamiselle. Tällä hetkellä he ylläpitävät hautausmaan kuntoa.
– Tavoitteena on jatkaa samalla paikalla. Sinne on haudattu vapaa-ajattelijoita, joten se on meille kunnia-asia hoitaa asia kuntoon.
Avi tehostaa yksityisten hautausmaiden valvontaa
Johtaja Anu Liljeström Itä-Suomen avin opetus- ja kulttuuritoimesta kuvaa Vaasan tilannetta villiksi, mutta myöntää samalla, ettei yksityisiä hautausmaita ole Suomessa valvottu systemaattisesti.
– Hautausmaan ylläpitäminen on luvanvaraista, ja ylläpitäjän velvollisuus on pitää hautarekisteriä yllä. Siihen liittyy myös hautakarttojen ylläpitäminen. Se on lakisääteinen velvoite, sanoo Liljeström.
Avin tarkastuksessa tuli esille sekin, että hautausmaan kiinteistö ei täytä lupaehtoja, koska sitä ei ole eroteltu omaksi kiinteistöksi. Hautausmaakiinteistö tulee olla pelkästään hautausmaakäytössä, sanoo Liljeström.
Kullervon hautausmaan on jo toinen tänä vuonna paljastunut laiton hautausmaa. Ensimmäinen löytyi Kanta-Hämeen Humppilasta kesällä.
Aluehallintovirasto aikoo aloittaa systemaattisen valvontakierroksen kaikille Suomen noin sadalle tiedossa olevalle yksityiselle hautausmaalle ensi vuoden aikana.
Vaasan kaupunki yllättyi
Myös Vaasan kaupunki sai tiedon hautausmaasta vapaa-ajattelijoiden Venla Parantajalta.
– En ollut kuullutkaan tällaisesta hautausmaasta. Miten tällainen on edes mahdollista, en osaa sanoa, toteaa kiinteistötoimen tonttipäällikkö Christoffer Rönnlund.
Vaasan kaupungilla on ollut laskutusjärjestelmässä merkintä toistaiseksi voimassa olevasta vuokrasopimuksesta Vaasan vapaa-ajattelijoiden kanssa. Sopimus oli kuitenkin päättynyt jo 1999.
– Joku on laskut maksanut. Ilmeisesti tämä henkilö on nyt kuollut, kertoo Rönnlund.
Tällä hetkellä kaupunki neuvottelee tilanteesta Pohjanmaan vapaa-ajattelijoiden, muslimiyhteisön ja Vaasan seurakuntayhtymän kanssa.
Rönnlundin mukaan vaihtoehtoina on vuokrasopimus yhdistyksen tai muslimiyhteisön kanssa tai alueen myyminen.
– Se pitäisi viedä kaupunginhallitukselle päätettäväksi.