Sotkamolainen Martta Salminen on harrastanut e-pelejä noin vuoden verran ja pelaa eniten ammuskelupeli Counter-Strikea. 16-vuotias Salminen osallistui syyslomaviikolla nuorten e-pelileirille Kuopiossa.
Salminen tuli leirille löytääkseen uusia pelikavereita. E-peleissä häntä houkuttaa etenkin ryhmähenki.
Nuoret elektronisen urheilun harrastajat saivat pelileirillä laajaa tietoa pelaamisesta ja muun arkielämän yhdistämisestä. Kolmepäiväiselle pelileirille osallistui kymmenkunta nuorta ja ikähaitari oli 12–22 vuotta.
Leirin keskeisiä teemoja olivat tiimityöskentely, yhdessäolo ja uusien kaverisuhteiden luominen. Leirillä nuoria valmentanut Exen Esportsin operatiivinen johtaja Tuomas Rauhansalo nostaa esiin myös viestintätaidot, palautteen antamisen ja vastaanottamisen sekä terveelliset ja aktiiviset elämäntavat.
Pelileirillä olivat esillä myös pelaajan omat johtamisominaisuudet. Rauhansalon mukaan osa nuorista on hiljaisempia, ja osa puhuu aktiivisemmin. Leirin aikana tuli selväksi, kuka nuorista otti joukkuepelaamisessa harteilleen sisäistä johtajuutta, kannatteli omaa joukkuettaan ja loi pelitaktiikoita.
– Hyvä e-pelaaja antaa arvoa terveellisille elämäntavoille ja nukkuu riittävästi. Hyvä pelaaja osaa myös analysoida vastustajia ja johtaa joukkuetta. Lisäksi joukkueen sisäinen kommunikaatio on tosi tärkeä, linjaa Tuomas Rauhansalo.
Nuorille muistutetaan myös arkielämän kuvioista. Arki soljuu paremmin, kun esimerkiksi koulutehtävät on tehty ennen pelisessioita.
Martta Salminen luonnehtii itseään monipuoliseksi ja keskimääräistä puheliaammaksi pelaajaksi. Salminen ei tavoittele e-urheilussa ammattilaisuraa. Peliharrastus vie aikaa tyypillisesti pari tuntia päivässä ja viikonloppuisin vielä selvästi enemmän.
Valmentaja huomaa helposti lahjakkaan e-pelaajan
Tuhannet nuoret harrastavat e-urheilua Suomessa. Pitkään e-pelien kehittymistä ja yleistymistä seurannut Tuomas Rauhansalo kuvaa Suomen nykytasoa kovaksi. Leirejä kiertävä lajivalmentaja näkee äkkiä, kuka voisi yltää e-urheilussa jopa ammattilaistasolle.
– Sen näkee nopeasti pelaajan pelimekaniikasta. Tärkeä puoli on myös nuoren viestintä ja johtamistaidot. Parissa päivässä tietää, kenestä on ehkä maailman tasolla huippupelaajaksi. Siihen vaikuttaa sekin, miten harrastaja on valmis laittamaan aikaa omaan kehittymiseensä peleissä, miettii Rauhansalo.
Kuopiolainen opiskelija Patric Hujanen kertoo alla olevalla videolla, mitä hän odottaa eniten pelileiriltä.
Hujanen arvioi pelanneessa e-pelejä ”kunnolla” noin 15-vuotiaasta lähtien. Nyt 22-vuotiaalla Hujasella ei ole e-pelaajana ammatillisia tavoitteita.
– Pelileirillä saa uusia näkemyksiä, mielipiteitä ja opastusta eri asioihin.
Hujanen sanoo vähentäneensä omaa pelaamistaan kahdeksasta tunnista päivässä noin neljään tuntiin. Omien pelien ohessa Hujanen seuraa vapaa-ajallaan paljon e-urheilun kilpaturnauksia. E-pelit sopivat kilpahenkisyydestä pitäville.
Myös Hujanen pelaa pääasiassa Counter-Strikea.
– Kilpapelaaminen kiinnostaa minua. Siinä tulee voiton halu, ja sitten kun voittaa, niin se on parasta mitä voi saada.
Leirivalmentaja Tuomas Rauhansalo sanoo, että päivittäisessä harrastepelaamisessa pari tuntia on sopiva aika. Nuoren ja vanhempien on hyvä miettiä yhteiset pelisäännöt. Pelaaminen ei vanhempia välttämättä sytytä.
– Ole kiinnostunut, mitä nuoresi tekee ja minkä takia se peli on niin tärkeä, neuvoo Rauhansalo.