Suunnitteilla olevat datakeskukset voivat tuoda Mikkelille kymmeniä miljoonia

Mikkeliin on suunnitteilla viisi datakeskusta. Asiantuntijan mukaan datakeskuksille kriittiset asiat ovat Mikkelissä kunnossa.

Ilmakuva kantatie 72:n ja valtatie 5:n liittymästä pohjoiseen päin.
Ilmakuva kantatie 72:n ja valtatie 5:n liittymästä pohjoiseen päin. Kuvassa oikealla näkyvän Metsurinraitin viereen on tulossa FCDC:n datakeskus. Arkistokuva. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Mikkelin kaupunkiin on suunnitteilla tällä hetkellä viisi datakeskusta. Viimeisin hanke on tulossa Pellosniemelle, josta kaupunki on vuokraamassa 10 hehtaarin tontin. Hankkeen taustalla on Orka Technologies Oy.

Muut hankkeet ovat sijoittuneet muun muassa Sairilaan ja Visulahden alueelle. Hankkeet ovat eri vaiheissa, eikä varmuutta keskusten käynnistämisestä vielä ole.

Suomen datakeskusyhdistyksen johtokunnan jäsen Eero Lindqvistin mukaan hankesuunnitelmat tekevät Mikkelistä kuitenkin erityisen suositun paikan datakeskuksille.

– Hankkeiden lukumäärä kertoo kyllä siitä, että Mikkelissä on datakeskuksille ne tärkeimmät kriteerit kunnossa eli löytyy sopivia tontteja sekä riittävästi sähköä. Myös työvoimaa on tarjolla.

Myös Mikkelin kaupungin kehitysyhtiö Miksein investointien edistämisestä vastaavan johtaja Jussi Heinimön mukaan Mikkelistä on muodostunut houkutteleva ja kilpailukykyinen sijoittumiskohde datakeskuksille ja digitaaliselle infralle.

Heinimön mukaan suosion taustalla ovat muun muassa pitkäjänteinen työ, hyvä tonttitarjonta ja kantaverkon saavutettavuus.

– Me olemme tehneet yli viisi vuotta työtä datakeskusinvestointien edistämiseksi.

Heinimön mukaan myös datakeskuksilla on hyviä synergiaetuja kaupungin alueelle suunniteltujen lukuisten aurinkovoimaloiden kanssa. Datakeskukset tarvitsevat paljon sähköä, jota aurinkovoimalat tuottavat.

– On saatu positiivinen kierre aikaiseksi, Heinimö sanoo.

Myös datakeskusten hukkalämpöä voidaan hyödyntää alueen kaukolämpöverkossa.

Miljoonien verotulot tulossa?

Miksei Mikkelin mukaan julkistettujen hankkeiden yhteenlaskettu koko voisi olla jopa 1 000 megawattia. Jos kaikki hankkeet toteutuisivat, ne voisivat työllistää jopa 1 000 henkilöä vuodessa ja tuottaisivat pelkästään verotuloina kaupungille yli 10 miljoonaa euroa vuodessa.

Datakeskusyhdistyksen Eero Lindqvistin mukaan Miksein arviot ovat jopa hieman alakanttiin.

– Arvio on varsin realistinen ja toteutuu jo huomattavasti pienemmällä hankemäärällä. Hankkeiden yhteenlaskettu koko on niin suuri, etten usko sen toteutuvan. Jos siitä toteutuu puoletkin, niin jo se tuo nuo verotulot, Lindqvist sanoo.

Kriittistä tarkastelua

Mikkelissä datakeskushankkeet ovat sijoittumassa kaupungin omistamille kaavoitetuille teollisuusalueille.

Jussi Heinimön mukaan Mikkelin kaupunki selvittää yritysten taustat, ennen kuin se tekee tonteista vuokraamis- tai myyntipäätöksiä.

– Tietenkin katsomme osaltamme, etteivät yritykset esimerkiksi ole pakotelistalle kun tonttikauppoja tehdään. Sen lisäksi myös puolustus- sekä työ- ja elinkeinoministeriöllä on omat valvonta- ja lupamenettelynsä.

Heinimö muistuttaa myös, ettei kaupunki myöskään ole osakkaana datakeskushankkeissa tai niitä kehittävissä yhtiöissä.

– Jos hankkeet eivät toteudu, ei kaupungilla ole siinä juuri mitään taloudellista riskiä.

Alla olevalla videolla pohditaan sitä, ovatko datakeskukset niin suuri turvallisuusuhka, että valtiolla on oikeus puuttua niihin: