Hitas-järjestelmä ei enää mahdollista kohtuuhintaista asumista helsinkiläisille, sanoo apulaispormestari Laisaari

Helsingin kaupunki aikoo tarkastella hitas-asuntojen hintaindeksejä osana uuden asumisen välimallin kehittämistä. Muutoksista päättävät lopulta poliitikot.

Sompasaaren ja Kalasataman asuinalue Helsingissä.
Yle kuvasi syyskuussa kerrostaloja Helsingin Kalasatamassa, missä on paljon Hitas-asuntoja. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Johanna Laisaari (sd.) ei ole yllättynyt Ylen uutisesta, jonka mukaan moni on tienannut hitas-asuntojen myynnillä viime vuosina valtavia summia.

– Jo vuonna 2021 demarit ovat nostaneet keskusteluun indeksiin liittyvän haasteen, joka nyt on selvästi alkanut aktualisoitumaan.

Jopa yli puolessa uusista 2020-luvulla rakennetuista asunnoista käydyissä kaupoissa oli tehty voittoa, ja osassa voitot olivat kymmeniä tuhansia euroja. Samaan aikaan asuntomarkkinoilla on yleisesti ollut laskua.

Suurin myyntivoitto napsahti perheasunnosta, jonka jälleenmyyntivoitto kipusi yli sadan tuhannen euron.

Hitas-järjestelmän alkuperäinen tarkoitus ei apulaispormestari Johanna Laisaaren mielestä enää toteudu.

– Tarkoitus on ollut nimenomaan kohtuuhintaisen asumisen mahdollistaminen, ja sitä kautta myös segregaation ehkäisy eikä suinkaan tällainen voiton tavoittelu tai sen mahdollistaminen, Laisaari painottaa.

Kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestari Johanna Laisaari (SDP).
Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Johanna Laisaari haluaa hitas-indeksit tarkasteluun osana ensi vuoden asumisselvitystyötä. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Apulaispormestari Laisaari on huolissaan siitä, että korkeiden jälleenmyyntihintojen vuoksi pieni- tai keskituloisilla ei ole varaa enää ostaa hitas-asuntoa.

Laisaari aikoo ottaa hitas-indeksit tarkasteluun osana laajempaa selvitystä, jossa Helsinki kehittää hitas-järjestelmää korvaavaa uutta vuokra- ja omistusasumisen välimallia. Kaupunkistrategiaan on kirjattu, että selvitys valmistuu vuoden 2026 loppuun mennessä.

Vaikka hitas-järjestelmästä on päätetty luopua, jo rakennetut ja parhaillaan rakentuvat hitas-asunnot pysyvät järjestelmän piirissä, kunnes sääntelyn määrittämä 30 vuotta rakennusajankohdasta on ylitetty. Viimeiset hitas-asunnot valmistuvat arviolta vuonna 2030, ja järjestelmä on voimassa vuoteen 2060 asti.

Katso Helsingin kaupungin asumispalvelupäällikkö Oscar Ailion selitys hitas-asuntojen arvonnousulle:

Helsingin kaupungin asumispalvelupäällikkö Oscar Ailio selventää, että rakennuskustannusindeksin nousuun vaikuttaa rakentamiseen liittyvien kulujen kasvu.

Poliittinen päätöksenteko lopulta ratkaisee, johtaako tarkastelu konkreettisiin muutoksiin indekseissä.

– Se on sitten eri asia, mihin sen arvioinnin, selvityksen ja tarkastelun perusteella päädytään, hän toteaa.

Laisaari haluaa, että Helsingin kaupunki tarkastelee indeksien lisäksi myös muita hitas-järjestelmään liittyviä ongelmia, kuten useiden asuntojen omistamista ja asuntojen jälleenvuokraamista markkinahinnoin.

Hitas-asukkaina myös päättäjiä

Hitas-asunnon jälleenmyynti ei ole aina tae voitosta. Uusissa asunnoissa jälleenmyynnin enimmäishinta on kohonnut, koska se on sidottu rakennuskustannusindeksiin. Rakentamisen kulut ovat nousseet etenkin Ukrainan sodan ja inflaation vuoksi.

Kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas.) asuu itse hitas-säännellyssä asunnossa eikä ole pohtinut perheensä asunnon myyntiä. Hänen havaintojensa mukaan hitas-asuntojen markkinat eivät ole sen vetävämmät kuin muukaan asuntokauppa.

– Kävin katsomassa hitas-rajahintaa kaupungin sivuilta, ja neliöhinta näytti olevan hyvinkin lähellä sitä neliöhintaa, jonka maksoimme perheemme asunnosta noin viisi vuotta sitten.

Eveliina Heinäluoma, taustalla Helsinki -kyltti.
Eveliina Heinäluoma on yrittänyt myydä vuosi sitten oman hitas-asuntonsa. Tarjouksia ei tullut. Kuva: Matti Myller / Yle

SDP:n toisen kauden kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Eveliina Heinäluoma asuu perheineen myös hitas-säännellyssä asunnossa. Hän ei tiedä, kuinka paljon heidän asuntonsa arvo on mahdollisesti noussut. Hän omistaa puoliksi puolisonsa kanssa yhden asunnon ja pyrkii myymään omassa omistuksessaan olevaa asuntoa.

– En ole tarkistanut oman asuntoni osalta viimeisintä tilannetta. Vuosi sitten, kun asunto on ollut myynnissä, en ole saanut ostotarjouksia.

Heinäluoma muistuttaa SDP:n hitas-seminaarin korjausesityksistä vuodelta 2021. Jälleenmyyntiarvossa pitäisi huomioida sekä rakennuskustannusindeksi että markkinahintaindeksin nousu. Tällä hetkellä hitas-asunnoilla voi tehdä rahaa myös vuokraamalla niitä eteenpäin markkinahintaan, mikä ei myöskään ole järjestelmän hengen mukaista.

– Tulee myös selvittää, voidaanko hitas-asuntojen pysyvä vuokraaminen estää tai sitä rajoittaa, Heinäluoma listaa.

SDP:n korjauslistassa on linjaus myös siitä, että kullakin omistajalla voisi olla jatkossa vain yksi hitas-asunto. Heinäluoman perheelle saattaa tulla eteen muutto omasta hitas-asunnostaan, jos puolueen kaikki toiveet saadaan läpi tarkastelun jälkeen.

– Esitämme sen selvittämistä, että asukasvalintaperusteet otettaisiin käyttöön hitas-järjestelmään, jotta asunnot kohdentuisivat nykyistä paremmin pieni- ja keskituloisille.

Kalasataman ja Jätkäsaaren hitas-asuntojen nykyiset myyntivoitot ennakoitiin jo Yle Uutisten jutussa vuodelta 2012:

Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.

Ladataan lomaketta...

Juttua muokattu 15.10. kello 9:50: Tarkennettu tietoja Eveliina Heinäluoman asuntojen osalta.