Rauha.
Se on asia, joka 34-vuotiaan Miska Murtolan läsnäolosta välittyy, kun hänet kohtaa ensimmäistä kertaa.
Alkoholin rajusti kostuttama elämä on jäänyt taakse.
– Se oli helvettiä, että sä väkisin kaadat sitä kaljaa suuhusi, kun samalla oksennat sitä pihalle ja kyyneleet valuu silmistä. Sä et haluaisi tehdä niin, mutta on vaan pakko, Murtola muistelee mennyttä.
Hän ei ole aina ollut yhtä sinut itsensä kanssa kuin nyt. Tie tähän hetkeen on ollut pitkä ja kivinen.
Sitä Murtola avaa myös maanantaina 20. lokakuuta Yle Areenaan julkaistavassa dokumenttisarjassa Kymmenen tuntia Tampereen yössä. Tommi Penttisen ja Emmi Tenkulan ohjaamassa sarjassa seurataan kymmenen tunnin ajan illasta aamuyöhön päähenkilöiden ja yössä kulkevien menoa.
Murtola oli vain 10-vuotias, kun alkoholi astui hänen elämäänsä ensimmäisen kerran.
Silloin hän veti ensimmäiset kännit.
– Vanhemmat eivät olleet kotona, ja siellä oli siideriä jääkaapissa, niin vetäisin ne huiviin.
Pari vuotta myöhemmin homma alkoi lähteä enemmän lapasesta ja 13-vuotiaana juodut kännit veivät Murtolan sairaalan letkuihin alkoholimyrkytyksen takia.
Mikä houkutteli kouluikäistä lasta vetämään pään sekaisin?
Murtola pohtii syitä ja toteaa, että hänellä oli voimakasta ahdistusta jo varhain ala-asteikäisenä.
– Lyhykäisyydessään kerron, että äitini sai syöpädiagnoosin, kun olin seitsemän vanha. Sitten minua ruvettiin kiusaamaan siitä koulussa.
Mä oon ollut koulumaailmassa kautta aikain väärinymmärretty.
Miska Murtola
Kouluunmeno rupesi aiheuttamaan stressiä. Lisäksi Murtola epäilee, että alkoholi vei mennessään, koska taustalla kyti hoitamaton ADHD, josta diagnoosin hän sai vasta 32-vuotiaana.
Murtolan äiti järjesti kaikkea mahdollista apua lapselleen seurakunnan nuoriso-ohjaajista ja koulukuraattoreista psykologeihin ja psykiatreihin, mutta mikään ei auttanut.
– Mä oon ollut koulumaailmassa kautta aikain väärin ymmärretty. Mulle vaan on toitotettu, kuinka toivoton tapaus mä oon, ja sitä ei koskaan selvitetty, että mistäköhän tämä (kouluun sopimaton käytös) juontaa juurensa.
Kun teini-iässä juominen lisääntyi, Murtola ihmetteli, miksi kaverit aina hylkäävät hänet.
– En nähnyt sitä omaa puolta ollenkaan, että kyllähän se vika oli silloin minussa. Mä olin juonut niidenkin juomat ja ihmettelin seuraavana päivänä, miksi viesteihin ei vastata.
Kaveripiirit muuttuivat hiljalleen niin, että mukaan tuli vanhempia ihmisiä ja juomien hankkiminen helpottui. Muitakin päihteitä oli toisinaan myös mukana, mutta alkoholi oli Murtolan pääpäihde ja myös laillisuuden nimissä helpointa saada.
Teini-iän viikonloppukännit vaihtuivat hiljalleen päivittäiseksi juomiseksi ja riippuvuudeksi.
Viimeinen pisara
Alkoholi piti otteessaan Murtolaa 20 vuotta. Osa vuosista on pimennossa.
Mikä oli käänteentekevä hetki kohti raittiutta nuoren ihmisen elämässä?
– Mä yritin tappaa itseni. Mun ei pitänyt lopettaa päihteitä, mun piti lopettaa elämä ja itseni.
Itsemurhayritys vei sairaalaan.
– Kun sieltä vielä jollain tasolla havahduin elämääni, enkä saanutkaan itseäni hengiltä, niin kyllä mä sitten ajattelin, että tässä on jonkun asian muututtava. Tiesin kyllä, mikä se asia on.
Vaikka perheen voima ja äidin vankkumaton tuki on ollut Murtolalle korvaamatonta, hän myös ymmärsi, että alkoholin lopettamispäätöksen täytyy lähteä hänestä itsestä.
Jos maailmassa on jotain niin synkkää ja pimeää, niin silloin on pakko olla myöskin vastakohta ja se on valo.
Miska Murtola
Murtola petaa haastattelussa seuraavaa kertomustaan toteamalla rauhallisesti, että tämä voi kuulostaa hieman harhaiselta. Hänelle on kuitenkin ”piip-hailee”, mitä muut siitä ajattelevat, koska kyse on henkilökohtaisesta kokemuksesta.
Kotona ensimmäisenä yönä sairaalassa olon jälkeen tapahtui jotain, mitä Murtola kutsuu käänteentekeväksi hetkeksi.
– Mä havahduin keskellä yötä siihen, että nään mun vaatekaapin ovessa sellaisen valohahmon. Mikä ikinä se sitten olikaan.
Murtola luuli ensin saaneensa unihalvauksen, mutta kokemus oli erilainen, koska hän pystyi liikuttamaan kehoaan. Unihalvauksen aikana ihminen kykenee liikuttamaan vain silmiään.
– Se sai mut tajuaan, että jos maailmassa on jotain niin synkkää ja pimeää, niin silloin on pakko olla myöskin vastakohta ja se on valo.
Päihteettömään elämään havahtuminen tapahtui sinä yönä.
– Sitten ne seuraavat päivät mä ajattelin, että ei tämä nyt niin perseestä olekaan olla ilman päihteitä.
Nykyään ajatus kontrollin menettämisestä ja sekaisin olemisesta on Murtolalle ennemmin pelottava, vaikka aiemmin se oli normi.
Valo tuntuu saaneen tukevan jalansijan nuoren ihmisen elämässä. Se muistuttaa olemassaolostaan myös Murtolan toisena nimenä.
Baarielämää ja ystäviä selvin päin
Tammikuussa Miska Murtolalla tulee kolme vuotta täyteen raittiina.
Baarissa käyminen ei kuitenkaan ole päättynyt. Voisi pikemminkin sanoa, että se on vasta alkanut.
Ystävät ja karaokessa laulaminen ovat parasta yöelämässä. Murtola ei myöskään pelkää retkahtamista, vaikka alkoholi ympärillä virtaa.
– Minulle isompi retkahdusriski nykyään olisi, jos istuisin yksin kotona ahdistuneena ja miettisin vaan niitä oman pään juttuja verrattuna siihen, että mä olisin jossain karaokessa kaveriporukalla ja siinä joku sattuu vieressä jotain kittaamaan.
Karaokessa Murtolaan vetoaa vapautuminen ja omana itsenään oleminen.
– Sä elät siinä hetkessä koko ajan, kun sä laulat sitä biisiä, etkä mieti seuraavan päivän kauppalistaa, vaan pääset elämään sitä sekuntia.
Murtola kuvaa, että myös koetut elämykset yöelämässä tuntuvat erilaisilta selvin päin, vähemmän sekavilta ja paremmilta.
– Kun käyn keikoillakin, niin on mukava tuntea se basson jytke oikeasti freesinä ja aitona, raakana. Se on käsittämätöntä, se pitää itse kokea.
Selvin päin voi myös lähteä silloin kotiin, kun haluaa, eikä enää jaksa humalaisten meininkiä. Humalassa kotiinlähtö ei välttämättä samalla tavalla kiinnostaisi, Murtola lisää.
Hän kuitenkin arvostaa, jos kaveriporukassa ilmoitetaan etukäteen, mikäli alkoholia aiotaan ottaa, koska silloin aiempaan kotiinlähtöön voi halutessaan varautua ennakkoon.
”Sä tuut elää vielä 34-vuotiaana”
Tällä hetkellä Murtolan arkeen kuuluu muun muassa vertaistukiryhmän ohjaaminen.
– Se on hedelmällistä ja saan siitä itsekin tosi paljon irti. Siellä mä oon itse asiassa ihan niin kuin kaikki muutkin.
Vertaistukitoiminnassa parasta ovat kohtaamiset ihmisten kanssa, ja Murtola on saanut ryhmästä myös ystäviä. Ryhmän ihmisistä on muodostunut yhteisö.
– Ihana nähdä aina, kun kokoonnutaan kerran viikossa, että ketäs sinne tänään tulee ja odotella innolla, että tuleekohan se tyyppi muuten. Sitten onkin hämillään, jos joku ei tule paikalle, ja riennän äkkiä laittamaan viestiä, että onko kaikki hyvin.
Voisiko seuraavaksi kiinnostaa ura nuorisotyön parissa?
Mahdollisesti, vastaa Murtola. 13-vuotiaalle letkuissa makaavalle itselleen hänellä olisi kuitenkin varma viesti.
– Koita nyt tehdä jotain itsellesi, että ihan oikeasti sä tuut elää vielä 34-vuotiaana.
Sitä 13-vuotias Murtola olisi tuskin silloin uskonut. Että lopulta valo voittaa.
Kymmenen tuntia Tampereen yössä -sarjan voi katsoa Yle Areenasta 20.10. alkaen sekä kahtena lauantaina TV2:ssa: 25.10. sekä 1.11. kello 22.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.