Valkeakosken Hakan Aaro Aho suunnisti miesten SM-erikoispitkän matkan mestaruuteen lauantaina Savitaipaleen kangasmaastoissa.
Aho karisti muut 28 kilometrin yhteislähtökisassa kannoiltaan ja voitti uransa ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruuden lähes neljän minuutin erolla Helsingin Suunnistajien Topi Syrjäläiseen.
– Otin homman haltuun heti alussa, eikä virheitä tullut. Pikkuhiljaa porukka harveni takana ja lopussa sai jo mennä aika yksin. Olin hieman epävarma, missä toista hajontaa kiertävä Topi (Syrjäläinen) menee, mutta oma meno tuntui sen verran hyvältä. Olin kuitenkin luottavainen siihen, että voitto tulee, Aho sanoi SSL:n tiedotteen mukaan.
Topi Syrjäläisen veli ja seurakaveri Arttu Syrjäläinen otti pronssia (+4.49). Veljesten sijoitukset vaihtuivat vielä viimeisillä kilometreillä, kun Topi sai Artun kiinni ja ohitti tämän.
– Ajattelin olevani ylhäisessä yksinäisyydessä, mutta sitten näin Artun selän ja ajattelin, että taasko tuo mies on tuolla. Arttu on aika tuttu kaveri varsinkin viime vuosien erikoispitkien matkojen loppukilometreiltä. Onneksi oli vähän voimia jäljellä ja latasin kirin jo polulla kolmanneksi viimeisen rastin jälkeen. Ei tarvinnut jättää loppukirin varaan, Topi Syrjäläinen kertoi.
Oksanen naisten ykkönen
Naisten 21 kilometrin kilpailun voittoon suunnisti Kangasala SK:n Maiju Oksanen, joka juhli erikoispitkän Suomen mestaruutta myös vuosi sitten.
29 sekuntia Oksaselle taipunut Rastikarhujen Mira Kaskinen oli toinen ja Tampereen Pyrinnön Enni Jalava kolmas (+1.36).
Lähtöviivalta puuttui kovia nimiä, kun esimerkiksi Venla Harju ja Marika Teini eivät olleet mukana.
– Voitto lämmittää, mutta lähtöviivalla katsoessani rivissä oli aukkoja. Mutta kisa käydään niiden kesken, jotka ovat mukana. Lopussa aloin hyytyä. Vähän jännitti, saako Mira (Kaskinen) vielä lopussa kiinni ja joudutaan loppukiriin, Oksanen sanoi.
– Hajontarasteilla tiesin, että toisella lenkillä Miralla on hitaampi hajonta ja arvelin hänen olevan minun takana. Onneksi jaksoin sen verran loppuun asti, ettei tarvinnut kiriä.