Kemijärven kaupunginhallitus päätti maanantaina, että se ei esitä tilapäisen valiokunnan perustamista kaupunginhallituksen puheenjohtajiston erottamiseksi.
Kaupunginhallitus perusteli päätöstään sillä, että valtuustoaloitteessa ei ollut perusteltu luottamuspulaa.
– Prosessi tuo kyllä julki ne asiat, jotka sieltä taustalta löytyy, kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Kari-Antti Virkkula (YKY) kommentoi aiemmin Ylelle.
Lopullisen päätöksen asiassa tekee kaupunginvaltuusto 28. lokakuuta.
Yksimielinen päätös
Kaupunginhallitus oli päätöksessään yksimielinen.
Hallituksen varapuheenjohtajat ovat olleet mukana vaatimassa puheenjohtajiston erottamista. Maanantaina Virkkula ja toinen varapuheenjohtaja Juhana Kelloniemi (ps.) jääväsivät itsensä eikä heillä ollut varajäsentä paikalla.
Puheenjohtajiston erottamista on vaatinut yhteensä seitsemän kaupunginvaltuutettua. He perustelevat aloitettaan epäluottamuksella.
Vaatimuksen taustalla on epäluottamus hallituksen puheenjohtaja Heikki Nivalaa (kesk.) kohtaan. Nivalan varajäsen oli paikalla maanantain kokouksessa.
Pumppuvoimalat jakavat mielipiteitä
Kemijärvellä kiistellään pumppuvoimaloista.
Heikki Nivala käytti vasta otto-oikeutta elinvoimalautakunnan päätökseen, jolla hylättiin PVO-Vesivoima Oy:n kaavoitusaloitteen Askanaavan pumppuvoimalasta.
Kaupunginhallitus käsittelee otto-oikeuspäätöstä parin viikon kuluttua.
Pumppuvoimalat pumppaisivat Kemijärvestä veden korkeammalle rakennettaviin tekoaltaisiin ja laskisivat veden korkean sähkön hinnan aikana takaisin alas, jolloin hintapiikki tasoittuisi.