Kainuun hyvinvointialue ei purakaan jonoja, vaan siirtää osan ei-kiireellisistä hoidoista ensi vuoteen – syynä säästöt

Hyvinvointialue oli suunnitellut purkavansa aiemmin kertyneitä hoitojonoja loppuvuoden aikana.

Kainuun keskussairaala.
Hyvinvointialue oli suunnitellut purkavansa aiemmin kertyneitä hoitojonoja loppuvuoden aikana. Nyt suunnitelmat on peruttu. Kuva: Timo Valtteri Sihvonen / Yle

Kainuun hyvinvointialue siirtää ostopalveluina tehtävät ei-kiireelliset hoidot ensi vuoteen.

Syynä ovat säästötoimet.

Hyvinvointialue oli suunnitellut purkavansa aiemmin kertyneitä hoitojonoja loppuvuoden aikana.

Hyvinvointialuejohtaja Sami Mäenpää korostaa tilanteen vakavuutta ja pahoittelee, että säästötoimet vaikuttavat myös asiakas- ja potilastyöhön.

– Olemme tilanteessa, jossa talouden tasapainottaminen on välttämätöntä. Valitettavasti tämä tarkoittaa, että vaikutukset näkyvät myös asiakastyössä. Teemme kuitenkin kaikkemme, jotta tilanne normalisoituisi mahdollisimman pian, Mäenpää sanoo hyvinvointialueen tiedotteessa.

Hyvinvointialue kertoo, että sen taloustilanne on kiristynyt loppuvuotta kohti. Menojen kasvu on kiihtynyt ennakoitua nopeammin, ja tilikauden tulosennuste on heikentynyt.

Hyvinvointialue tavoittelee edelleen ylijäämäistä tulosta, mikä on sen mukaan edelleen niukasti saavutettavissa. Se edellyttää kuitenkin kulujen pienentämistä loppuvuoden aikana.

Hyvinvointialueen kumulatiivinen alijäämä vuosilta 2023 ja 2024 on yli 30 miljoonaa euroa. Nykyisen rahoituslain mukaan tämä alijäämä on katettava vuoden 2026 loppuun mennessä.

Valtioneuvostossa valmistellaan lakimuutosta, joka mahdollistaisi pidemmän takaisinmaksuajan, mikäli hyvinvointialue saavuttaa ylijäämäisen tuloksen vuodelta 2025. Tämän vuoksi hyvinvointialueen on ratkaisevan tärkeää onnistua tämän vuoden tavoitteessa.