Helsingin kaupunki aikoo perustaa uuden luonnonsuojelualueen Vuosaaressa sijaitsevalle Kalkkisaarelle. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto hyväksyi tänään torstaina esityksen, joka etenee kaupunginhallituksen kautta Uudenmaan ELY-keskukselle.
Kalkkisaari sijaitsee Vuosaaren sataman pohjoispuolella, lyhimmillään vain noin 40 metrin päässä satamasta. Helsinki omistaa saaresta noin kolmasosan, ja suojelu koskee kaupungin omistamaa vajaan hehtaarin aluetta saaren luoteiskärjessä.
Suojelun tarkoituksena on säilyttää saaren poikkeuksellisen monipuolinen kasvilajisto.
Saari on geologisesti arvokas kohde, jonka kallioperässä on vulkaanista liusketta ja kalkkikerroksia. Kalkkisaarta vastaavia kalkkikallioketoja löytyy vain Ahvenanmaalta ja lounaisimmasta Suomesta.
Erityisen merkittäväksi alueen tekee siellä esiintyvä uhanalainen limipullokas-jäkälä. Kalkkisaaressa on lajin selvästi runsain esiintymä koko Suomessa.
Liikkumisrajoitus keväästä syksyyn
Saari on myös tärkeä käärmeiden talvehtimispaikka. Käärmeet uivat keväisin mantereelle Mustavuoreen ja palaavat syksyllä saareen talvehtimaan. Lisäksi Kalkkisaari ympäristöineen on luokiteltu tärkeäksi lintualueeksi.
Rauhoitusmääräysten mukaan alueella kielletään muun muassa metsän hakkuut, kasvien ottaminen, maa-ainesten otto, rakentaminen ja tulenteko. Lisäksi alueelle tulee liikkumisrajoitus, joka kieltää kaiken liikkumisen saarella 1.4.–30.9. välisenä aikana.
Moottoriajoneuvoilla liikkuminen ja lemmikkien irti pitäminen on kielletty ympäri vuoden.
Helsinki voi hakea rauhoitusta vain omistamalleen alueelle. Myös saaren yksityiset maanomistajat ovat kiinnostuneita suojelemaan lähes koko omistamansa alueen mökkiä ja sen välitöntä ympäristöä lukuun ottamatta.