Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä siirrytään talvi- eli normaaliaikaan. Kelloja siirretään tunnilla taaksepäin.
Euroopan komissio ehdotti jo vuonna 2018, että kesäaikadirektiivistä ja siten kellojen siirtelystä luovuttaisiin. Komission ehdotuksen alkuperäinen tavoiteaikataulu ei kuitenkaan ole toteutunut.
Europarlamentaarikko Anna-Maja Henrikssonin (RKP) mukaan asia junnaa EU:n ministerineuvostossa.
– Komissio ja Euroopan parlamentti ovat näyttäneet vihreää valoa, mutta ministerineuvosto ei ole pystynyt päättämään asiasta, Henriksson sanoi Ylen aamussa perjantaina.
Torstaina Euroopan parlementissa oli istunto, jossa komissiota ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajamaata Tanskaa patisteltiin toimimaan asiassa.
Henrikssonin mukaan myös kansalaiset asettavat painetta asian edistämiselle. Valtaosa EU:n kyselyyn vastanneista kansalaisista haluaisi kellojen kääntelystä eroon. Suomi on yksi maista, jotka puoltavat kellojen siirtelyn lopettamista.
– Tällä viikolla muun muassa Espanjan pääministeri nosti asian esiin ja agendalle. Mielestäni nyt on edellytykset sille, että asia voi mennä eteenpäin, Henriksson sanoo.
Neuvoston päätös kellojen siirtämisen lopettamisesta vaatii määräenemmistön, eli vähintään 15 maan tulisi puoltaa ehdotusta.