Suojelupoliisin (supo) tiedusteluun kohdistuva rikostutkinta laajenee entisestään.
Erikoissyyttäjä Tarmo Tanner vahvistaa Ylelle, että syyskuussa supon tietoon tullut rikosepäily viraston ylietsivästä liittyy samaan tutkintakokonaisuuteen, jossa epäiltynä on useita supon entisiä tai nykyisiä työntekijöitä.
Tanner toimii viime vuonna käynnistyneen laajan supo-rikostutkinnan tutkinnanjohtajana valtakunnansyyttäjän toimistossa.
Yle kertoi supon ylietsivään kohdistuvasta rikosepäilystä kaksi viikkoa sitten.
Tuolloin ei ollut varmaa liittyykö tapaus supoon kohdistuvaan laajaan esitutkintaan, sillä tämä ei käy ilmi viraston toimittamien asiakirjojen salaamattomista osista.
Esitutkinnassa muun muassa supon entistä päällikköä Antti Pelttaria epäillään virkarikoksista ja turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.
Eläkeläiset käsittelivät turvallisuussalaisuuksia
Esitutkinnassa selvitetään, onko suojelupoliisin tietolähdetoiminta ollut lainmukaista.
Rikosepäily liittyy siihen, että supon vastatiedusteluosasto käytti jo eläkkeelle jääneitä viraston työntekijöitä pitkään tietolähdetoiminnassaan.
Eläköityneet virkamiehet toimivat siviilihenkilöinä, mutta käsittelivät supon salassa pidettäviä tietoja.
Erikoissyyttäjä Tarmo Tannerin mukaan esitutkinta on yhä kesken.
Sen vuoksi hän ei voi ottaa kantaa epäiltyjen henkilöiden lukumäärään, virkanimikkeisiin tai siihen, mistä rikoksista henkilöitä epäillään.
Ylietsivää ei hyllytetty
Yle uutisoi kaksi viikkoa sitten, että rikoksista epäilty ylietsivä kiisti supon järjestämässä kuulemisessa syyllistyneensä väitettyihin tekoihin.
Supon toimittamista asiakirjoista voi päätellä, että ylietsivä oli epäiltyjen rikosten aikaan mukana viraston tietolähdetoiminnassa. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet tässä tehtävässä.
Supo on salannut ylietsivän henkilöllisyyden sekä rikosnimikkeet ja epäiltyjen rikosten ajankohdat. Rikosnimikkeitä on kuitenkin enemmän kuin yksi.
Supo päätti, ettei ylietsivää ole syytä pidättää virasta.
Virasto muun muassa arvioi, ettei ylietsivän toiminta jatkossa vaaranna supon ydintehtävien suorittamista tai vaikeuta rikostutkintaa.
Ylietsivä toimii poliisivirassa. Supon ylietsivät ovat yleensä alipäällystökoulutuksen suorittaneita eli nimike vastaa muussa poliisissa ylikonstaapelia.
Näin puhemies Jussi Halla-aho (ps.) kertoi eduskunnan pääsihteerinä toimivan entisen supon päällikön Antti Pelttarin hyllyttämisestä 18.6.2025: