Olli Kunnari jatkaa Suomen lentopallomaajoukkueen päävalmentajana. 43-vuotias Kunnari aloitti maajoukkueen peräsimessä vuonna 2024. Sopimukseen sisältyi kahden vuoden optio jatkosta, josta Suomen Lentopalloliitto ja Kunnari ovat päässeet nyt sopuun.
Kunnarin sopimus ulottuu vuoden 2027 MM-kisoihin saakka.
– Kesän tulosten ja koko kaksivuotiskauden perusteella Lentopalloliitolle oli selvää, että sopimusta halutaan jatkaa myös optiovuosien osalta. Ollilla on vahva tahto viedä projektia kohti ensi syksyn EM-kotikisoja Tampereella. Sopimusteknisistä asioistakin päästiin hyvään yhteisymmärrykseen, kertoo Lentopalloliiton urheilutoimenjohtaja Tapio Kangasniemi tiedotteessa.
Maajoukkue on pelannut Kunnarin alaisuudessa 22 ottelua, joista on 13 voittoa. Viime kesänä joukkue voitti sensaatiomaisesti Euroopan Kultaisen liigan ja oli MM-kisoissa 15:s. Seitsemän kautta ulkomailla pelanneella Kunnarilla itsellään on takana mittava ura seurajoukkueissa ja yli 250 maaottelua pelaajana.
Olli Kunnari kuvailee työtään maajoukkueen päävalmentajana äärettömän mielekkääksi. Se oli miehen mukaan myös suurin syy, miksi hän halusi jatkaa pestissään.
Kunnarin mukaan kesä oli tuloksellisesti ja pelillisesti onnistunut. Kultaisen liigan voitosta joukkueen pitää olla ylpeä, Kunnari sanoo. Joukkue pääsi myös MM-kisoissa tavoitteeseensa, eli alkulohkosta jatkoon. Suomi hävisi kisojen neljännesvälierässä Belgialle ja se jätti Kunnarin mukaan sopivasti nälkää tuleviin EM-kisoihin. Voitolla Suomi olisi ensimmäistä kertaa historiassa edennyt kahdeksan parhaan maan joukkoon miesten MM-kisoissa.
– Pelaajat olivat yksilöinä ottaneet kauden aikana askeleita eteenpäin ja onnistuttiin siirtämään tasonnosto joukkueen sisälle, Kunnari arvioi Yle Urheilun haastattelussa mennyttä kesää.
Askeleet EM-kotikisoihin selvät
Kunnarin mukaan ensi kesä tulee olemaan työntäyteinen. Ensin maajoukkue puolustaa voittoaan Kultaisessa liigassa ja sen jälkeen syksyllä on Tampereella EM-kisat.
Lentopallon EM-kisat käydään 10.–17. syyskuuta. Tampere on yksi lopputurnauksen kisaisännistä.
Kunnarin mukaan askelmerkit kohti kesää ovat selvät. Maajoukkueen pelaajat keskittyvät talvella seurajoukkuepeleihin ja Kunnari sanoo omaksi tehtäväkseen lähinnä pelaajiston tarkkailun. MM-leiritys aloitetaan toukokuussa, kun seurajoukkueiden kaudet ovat päättyneet.
Tulostavoitteita ensi vuoden EM-kisoille ei ole lyöty vielä lukkoon, Kunnari sanoo. Hänen mukaansa selvä lähtökohta on se, että joukkue pääsee alkulohkosta jatkoon.
– Kultaisessa liigassa lähdetään totta kai myös pärjäämään.
Kunnarin mukaan on myös selvää, mitä pelillisiä asioita pitää parantaa ennen EM-kotikisoja. Vastaanottopelaamista ja torjuntapuolustusta hän pitää hyvänä.
– Tiettyjä osia meidän hyökkäyspelissä pitää saada paremmaksi. Syöttötyöskentelyssä on tiettyjä askeleita otettavana eteenpäin, Kunnari sanoo.