Suomen jääkiekkoliitto on julkaissut miesten maajoukkueen kokoonpanon Tampereella 6.–9. marraskuuta pelattavaan Euro Hockey Tour -turnaukseen.
Leijonien mukana on muun muassa Jesse Puljujärvi, joka palasi täksi kaudeksi tapahtumarikkaiden Pohjois-Amerikan vuosiensa jälkeen Eurooppaan sveitsiläisen Gèneve Servetten riveihin. Puljujärvi on pelannut Leijonissa viimeksi MM-kisoissa 2024.
Päävalmentaja Antti Pennanen luonnehtii Puljujärveä hyväkuntoiseksi ja luisteluvoimaiseksi pelaajaksi, jonka etuna on myös iso koko.
– Luisteluvoimansa ansiosta hän on ihan todella vaarallinen pelaaja parhaimmillaan. Hän on saanut isoa vastuuta pelaten ylivoimaa ja alivoimaa. Tuntuu, että hän on hyvässä paikassa ja uskon, että hän myös kehittää peliänsä kauden mittaan.
Myös Sami Vatanen palaa Leijoniin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2022 MM-kisojen. Vatanen palasi täksi kaudeksi kotimaiseen SM-liigaan ja on tehoillut JYPissä.
Suomi kohtaa turnauksessa totuttuun tapaan Ruotsin, Sveitsin ja Tshekin. Leijonissa on 11 pelaajaa Sveitsin pääsarjasta, yhdeksän kotimaan SM-liigasta ja seitsemän Ruotsin SHL:stä.
Mukana on kuusi ensikertalaista miesten A-maajoukkueessa: Santeri Hatakka, Otto Kivenmäki, Benjamin Korhonen, Rami Määttä, Henri Nikkanen ja Leevi Tukiainen.
Maltilla kohti olympiaturnausta
EHT:ssä ei tietenkään NHL-pelaajia nähdä, mutta kauden päätavoitteessa eli Milano–Cortinan talviolympialaisten turnauksessa he ovat mukana.
Suomen osalta tilanne näyttää varsin harmilliselta, sillä loukkaantuneiden NHL-tähtien lista alkaa olla pitkä. Pennanen kuitenkin toppuuttelee huolehtimasta liikoja.
– Tässä on kuitenkin vielä aikaa siihen valintahetkeen. Jos tilanne on tällainen vielä viikkoa ennen valintoja, niin sitten on varmasti harmaita hiuksia.
Pennanen sanoo ajattelevansa niin, että loukkaantumiset myös kuuluvat jääkiekkoon. Toisaalta Atlantin takaa on tullut positiivisiakin uutisia.
– Carolina pelaa Sebastian Ahon johdolla tällä hetkellä hyvää voittavaa jääkiekkoa. Avalanche ja Artturi Lehkonen ovat näyttäneet myös hyvältä. Myös uudet nimet Jani Nyman ja Oliver Kapanen ovat aloittaneet mukavasti kautensa, Pennanen luettelee.
Jenni Hiirikoski palaa Naisleijoniin
Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen pitkäaikainen kapteeni Jenni Hiirikoski palaa Naisleijoniin marraskuun EHT-turnauksessa Ruotsin Ängelholmissa 5.–8. marraskuuta. Hiirikoski pelaa seurajoukkuetasolla Luulajassa.
Päävalmentaja Tero Lehterä kertoi valinnoista samassa tiedotustilaisuudessa ja nosti maajoukkueeseen esimerkiksi Sveitsin Bernissä kiekkoilevan hyökkääjä Maija Otamon ja hyökkääjän paikalta puolustajaksi vaihtaneen Kiekko-Espoon Lisette Täksin.
Myös Naisleijonia vastaan turnauksessa astuu Ruotsi, Sveitsi ja Tshekki. EHT-turnaus on kauden toinen. Elokuussa Naisleijonat voitti Sveitsissä kaikki kolme otteluaan.
Myös naisilla on totta kai edessään olympiaturnaus. Päävalmentaja Lehterän mukaan se on näkynyt muun muassa niin, että pelaajat ovat omatoimisesti olleet yhteydessä mahdollisuuksista päästä antamaan näyttöjä.
– Meillä on yhteinen unelma, ja se on olympiakulta. Pyrimme kääntämään kaikki kivet ja kannot niin valmennuksessa ja toivottavasti myöskin pelaajien keskuudessa. Tähän ainakin itse uskon vahvasti.