Johanna yritti huutaa, mutta ääni ei kulkenut.
Tuntemattoman miehen käsi painoi 19-vuotiaan Johannan kurkkua, eikä hän voinut liikkua.
Liikkumattomuus ei johtunut shokista. Johanna on neliraajahalvaantunut.
Vain hetkeä aikaisemmin mies oli nostanut Johannan tämän pyörätuolista, heittänyt puskaan ja nyt tämä raiskasi Johannaa.
Vammaisena naisena riski kohdata väkivaltaa Suomessa on 2–4 kertaa suurempi kuin vammattomilla naisilla, tämä selviää Valtioneuvoston selvityksestä.
Kehitysvammaiset naiset ovat 4–10 kertaa alttiimpia kokemaan seksuaalista väkivaltaa. Vamma tai sairaus ei suojele väkivallalta, vaan pikemminkin altistaa sille.
Tämä juttu käsittelee vammaisten naisten kohtaamaa seksuaalista väkivaltaa. Palasimme paikalle, missä Johanna raiskattiin.
Oman turvallisuutensa varmistamiseksi Johanna esiintyy tässä jutussa pelkällä etunimellä. Hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.
Tutkija: kaksoishaavoittuva asema
Vammaiset naiset kohtaavat samanlaista seksuaalista väkivaltaa kuin vammattomatkin naiset, mutta vammaisten naisten kohdalla siinä on tiettyjä erityispiirteitä.
– Vammaiset naiset ovat kaksoishaavoittuvaisessa asemassa: he ovat naisia ja vammaisia, sanoo THL:n johtava asiantuntija Minna-Liisa Luoma.
Luoma on ollut tekemässä Valtioneuvoston selvitystä, joka käsittelee vammaisten kokemaa lähisuhdeväkivaltaa ja palvelujen saatavuutta.
– Jotkut ajattelevat, etteivät vammaiset naiset ole samanlailla yhdenvertaisia ihmisiä oikeuksineen eikä heillä ole oikeutta koskemattomuuteen.
Luoman mukaan vammaisuutta voidaan käyttää hyväksi: tekijä tietää, että vammainen ei välttämättä pysty puolustautumaan tai pakenemaan. Tämä altistaa heitä väkivallalle.
Kun Johanna raiskattiin, hän oli liikkeellä tavalliseen tapaan pyörätuolilla.
Oli kesäyö. Ystävä työnsi Johannaa pyörätuolissa. He olivat matkalla bussipysäkille ja siitä baariin, kun heitä vastaan tuli kaksi miestä.
Alla olevalla videolla Johanna kertoo, mitä sitten tapahtui.
Tilanne keskeytyi vasta, kun Johannan ystävä onnistui pysäyttämään ohi kulkevan auton. Matkustajina olleet miehet saivat raiskaajan revittyä Johannan kimpusta.
Osa paikallaolijoista puki Johannan ja auttoi tämän takaisin pyörätuoliin, osa piti tekijää kiinni ja soitti poliisille.
Tekijä saatiin kiinni verekseltään ja Johanna vietiin sairaalaan tutkimuksiin.
Esitutkinnassa mies kertoi ymmärtävänsä, että Johannalla on jonkinlainen vamma. Hän väitti, että nainen oli antanut suostumuksensa seksiin naurahtamalla miehelle.
Hän väitti myös, että Johanna oli riisunut itse alushousunsa.
– En todellakaan pysty riisumaan itseäni. Edes sormeni eivät liiku, enkä pysty tarttumaan mihinkään, Johanna sanoo.
Yle on voinut vahvistaa Johannan kertoman poliisin esitutkintamateriaalista ja käräjäoikeuden tuomiosta.
Suurin osa tekijöistä tuttuja
Johannan raiskaus on poikkeuksellinen.
Suurin osa raiskauksista tehdään sisätiloissa ja yleensä tekijä on uhrille tuttu, olipa uhri vammainen tai vammaton nainen.
THL:n Minna-Liisa Luoman mukaan vammaisten naisten kohtaamaan seksuaaliväkivaltaan voi liittyä myös riippuvuussuhde.
Vammainen nainen voi olla riippuvainen esimerkiksi puolisostaan, henkilökohtaisesta avustajastaan tai taksikuskista. Ilmoituksen tekemisen kynnys on suuri, jos on riippuvainen väkivallan tekijän avusta.
– Vammaiset kokevat samanlaista parisuhdeväkivaltaa kuin vammattomatkin. Riippuvuussuhde ei aina liity siihen, Luoma sanoo.
Poikkeuksellisen Johannan tapauksesta teki myös se, että mies ei lopettanut raiskaamista, vaikka paikalle tuli muita ihmisiä.
Mies tuomittiin nuorena henkilönä täyttä ymmärrystä vailla tehdystä törkeästä raiskauksesta vankeuteen kahdeksi ja puoleksi vuodeksi.
Hovioikeus vahvisti tuomion ja korotti miehen rangaistuksen kolmeen vuoteen.
Johanna sai kivusta, särystä ja henkisestä kärsimyksestä korvauksia reilut 6000 euroa.
Miestä ei ole tiettävästi tuomittu Johannan raiskauksen jälkeen seksuaalirikoksista.
Moni tapaus jää piiloon
Vammaisia naisia ei välttämättä koeta seksuaalisina.
Tämä vaikeuttaa avun hakemista ja saamista.
THL:n johtavan asiantuntija Minna-Liisa Luoman mukaan osa vammaisista kokee, että heiltä ei koskaan kysytä seksuaaliväkivallasta, koska ajatellaan, että seksuaalisuus ei kuulu heille.
– Sitä ei osata edes kysyä, ennen kuin tosi graaveissa tapauksissa, jotka ovat jo poliisiasioita.
Näin kävi Johannan kohdalla. Raiskaus ei jäänyt kenellekään epäselväksi, sillä paikalla oli viisi todistajaa, tekijä saatiin kiinni verekseltään ja Johanna vietiin heti tutkimuksiin.
Seksuaalirikokset ovat piilorikollisuutta. Suurin osa teoista ei koskaan päädy viranomaisten tietoon.
Luoman mukaan osa vammaisista on kokenut myös, että kun he ovat uskaltautuneet kertomaan seksuaaliväkivallasta viranomaisille, kuten poliisille tai sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalle, ei heitä ole uskottu.
Avun hakemista voi vaikeuttaa myös se, että osa vammaisista on ollut koko elämänsä fyysisten hoitotoimenpiteiden kohteena. Se voi vaikeuttaa oman kehon rajojen tunnistamista ja sitä, mikä on väkivaltaa.
Luomalla on yksi neuvo jokaiselle.
– Jos herää huoli tai epäilys väkivallasta, kysy. Se voi olla yhdestä ihmisestä kiinni, joka kysyy, kuuntelee ja rupeaa toimimaan, eikä sivuuta vammaisen kokemaa väkivaltaa vaikeana asiana.
