Voiko Marimekko menestyä muodin pääkaupungissa? Kysyimme pariisilaisilta, mitä mieltä he ovat suomalaismerkistä

Marimekko avasi ensimmäisen lippulaiva­myymälänsä Pariisiin.

Pariisilaiset kertovat ajatuksiaan Marimekosta.

PARIISI Marimekon uuden myymälän edessä kiemurtelee pitkä jono, vaikka lokakuinen aamu on viileä.

Ensimmäiset asiakkaat ovat saapuneet paikalle jo kello kuudelta, useita tunteja ennen liikkeen virallista avautumista.

Intoa selittää ainakin osittain se, että sadalle ensimmäiselle asiakkaalle jaettiin ilmaiset lahjakassit.

Rihab Malloug pääsi liikkeeseen ensimmäisten joukossa.

– Bongasin brändin sosiaalisesta mediasta ja ihastuin Marimekon tyyliin ja väreihin.

Rihab Malloug Marimekon liikeen avajaisissa.
Rihab Malloug Marimekon Pariisin-myymälässä. Kuva: Lucile Prin

Sisarukset Jean ja Nolwenn Duffour jonottavat liikkeen ulkopuolella. Toisin kuin monille ranskalaisille, Marimekon kuosit ovat heille tuttuja jo lapsuudesta.

– Isoäitimme on kotoisin Suomesta, joten kasvoimme Marimekon kankaiden keskellä, Nolwenn Duffour sanoo.

Myymälän ikkunaa koristavat punaiset kuviolliset verhot. Sisäänkäynnin vieressä on kuppeja ja laseja ja muuta sisustustavaraa.

Jono Marimekon liikkeen edessä Pariisissa.
Marimekon lippulaivamyymälän edessä oli avajaispäivänä jonoa jo heti aamusta. Kuva: Lucile Prin

Vaatteet on ripustettu ilmavasti liikkeen keskelle, ja takaosassa on laukkuosasto. Sovituskoppien edessä on suuret katosta lattiaan ulottuvat kankaat.

Värikkäitä kuoseja lukuun ottamatta liikkeen ilme on pelkistetty. Seinillä on puupaneeleja ja sinisiä metallisia putkia.

Myymälä muistuttaa Marimekon kangaspainoa Helsingin Herttoniemessä, kertoo Marimekon markkinointijohtaja Sanna-Kaisa Niikko.

Marimekko kasvaa kansainvälisesti

Marimekko avasi 24. lokakuuta lippulaivamyymälänsä Pariisin trendikkääseen Le Marais’n kaupunginosaan Rue Vieille du Templelle.

Lippulaivamyymälän avaaminen on poikkeuksellista aikana, jolloin moni suomalainen vaatefirma on ajautunut vaikeuksiin tai joutunut lopettamaan toimintansa.

Aiemmin syksyllä brändi avasi pop up -myymälät Pariisin arvostettuihin Galeries Lafayette- ja Le Bon Marché -tavarataloihin.

Tämä on Marimekon ensimmäinen lippulaivamyymälä Pariisissa.

Viime vuosina Marimekko on laajentanut erityisesti Aasiaan, jossa sillä on lippulaivamyymälät Tokiossa ja Hongkongissa. Lisäksi brändillä on lippulaivamyymälät Helsingissä, New Yorkissa, Sydneyssä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa.

Tiina Alahuhta-Kasko Marimekon liikkeen edessä.
Myös Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko osallistui Pariisin-myymälän avajaisiin. Kuva: Lucile Prin

– Pariisi on kansainvälisen muodin keskus, ja täällä seurataan tarkasti, mitä alalla tapahtuu. Koimme, että nyt oli oikea hetki avata myymälä Pariisiin, Niikko sanoo.

Niikon mukaan Le Marais’n myymälän kautta brändi tavoittaa sekä paikalliset että kansainväliset asiakkaat.

Marimekon liikevaihto on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2024 se oli 183 miljoonaa euroa, josta noin puolet tuli kansainvälisestä myynnistä.

Toimiiko Suomi-muoti Pariisissa?

Pariisilainen tyyli on usein pelkistetty: siluetit ovat kapeita ja värimaailma liikkuu pääasiassa mustan, harmaan ja valkoisen sävyissä.

Miten suomalaisbrändin kirkkaat värit ja leveät leikkaukset sopivat pariisilaiseen tyyliin?

Muotiasiantuntija ja stailisti Elodie Matias uskoo, että ainakin osa Marimekon tuotteista löytää tiensä ranskalaisten vaatekaappeihin.

– Pariisilaiset eivät yleensä pukeudu päästä varpaisiin yhteen kuosiin, vaan yhdistävät ehkä yhden näyttävän vaatteen klassisempaan kokonaisuuteen, Matias arvioi.

Katso videolta, kun stailisti Elodie Matias arvioi Marimekon vaatteita:

Liikkeeseen tyttöystävänsä kanssa tullut Fabien Chatelais uskoo, että Marimekko löytää asiakaskuntansa Pariisissa.

– Ainakin tämä jono liikkeen ulkopuolella osoittaa, että kiinnostusta riittää, hän sanoo.

Markkinointijohtaja Sanna-Kaisa Niikon mukaan Marimekon värikäs tyyli erottuu edukseen, vaikka taloudessa olisi vaikeampia aikoja.

– Marimekko erottautuu kuvio-osaamisellaan. Uskomme, että Marimekon asiakkaat hakevat iloa elämäänsä ja hakevat sitä myös vaikeina aikoina.