Suomalaisessa jääkiekossa tultiin julki maanantaina isoilla uutisilla, kun Tapparan entisen puheenjohtajan Heikki Penttilän perustama osakeyhtiö Causabon tiedotti suunnitelmista perustaa uusi jääkiekkosarja Suomeen mahdollisesti jo syksyksi 2026.
Iltalehden saaman tiedon mukaan uudessa liigassa ovat mukana ainakin Tappara, HIFK, TPS, Kiekko-Espoo, Kärpät, JYP, Ässät sekä Mestiksessä pelaava Jokerit.
Iltalehden tiedon mukaan uuden sarjan taustalla on SM-liigaorganisaatioita, jotka ovat kyllästyneet ”nykyliigan onnettomaan päätöksentekoon, pudotuspelien tulonjakoon, joukkuemäärään sekä moneen muuhunkin asiaan”.
SM-liigan hallituksen puheenjohtaja Jyrki Seppä kertoo Ylelle SM-liigan olleen hankkeesta tietoinen, sillä osa SM-liigaseuroista on informoinut siitä SM-liigan hallitusta. Seppä kertoo, että kaikki SM-liigaseurat ovat sitoutuneita heidän muutosprosessiinsa.
– Yhdeltäkään seuralta emme ole saaneet ilmoitusta, että he eivät olisi meidän liigan oman sarjamallin muutosprosessissa mukana, Seppä alleviivaa.
Jyrki Seppä siis kiistää, että SM-liiga olisi hajoamassa.
– Ei todellakaan. Meidän pitkään valmisteltu ja huolellisesti tehty sarjamuotoprosessimme on käytännössä siinä vaiheessa, että se on yhtiökokousta vaille valmis. Meidän viimeiset materiaalimme siihen liittyen lähtevät huomenna seuroihin. Sen jälkeen otamme marraskuun lopussa kantaa todella laajasti, mitä suomalainen sarjajääkiekko voi tulevaisuudessa olla, Seppä sanoo.
12 tai 14 joukkueen ylempi sarja
Seppä kertoo, että SM-liiga tulee ehdottamaan osakkaille ylemmän joukkuemäärän kaventamista nykyisestä 16 joukkueesta joko 14 tai 12 joukkueeseen. Suunnitelmissa on kummassakin vaihtoehdossa kymmenen joukkueen alempi sarja. Näiden välillä olisivat karsinnat.
– Suunnitelmat ovat sen mukaisia, että nämä kaksi sarjatasoa pitäisi olla operoituna saman katon alla, jotta saamme tulevaisuudessa hyötyjä, Seppä sanoo.
Toki sarjajärjestelmämuutoksessa puhutaan myös Mestiksen tulevaisuudesta eli Suomen jääkiekkoliiton alaisesta sarjasta. Seppä sanoo kuitenkin, että muutostyössä on ollut alusta asti mukana myös Jääkiekkoliitto.
Pudotuspelien tulonjakomalli romutetaan
Samalla tullaan esittämään uutta tulonjakomallia pudotuspeleihin. Nyt SM-liigaseurat ovat saaneet lipputulonsa itselleen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ja puolivälierissä, mutta välierien ja loppuottelujen lipputulot menevät yhteiseen pottiin. Ne rahat on jaettu menestyksen mukaan.
Seppä kertoo, että nykyisellä tulonjakomallilla ei enää jatketa.
– Se korvataan uudella mallilla tai siitä luovutaan kokonaan.
Lisäksi tullaan hakemaan uutta ratkaisua SM-liigan päätöksentekorakenteeseen.
– Päätöksenteot ovat monen asian suhteen aika raskaita ja aikaa vieviä. Olisiko sieltä löydettävissä malleja, joissa siirrettäisiin omistajilta kuuluvaa päätöksentekoa enemmän SM-liigan hallitukselle ja operatiiviselle SM-liigan toimistolle. Se käytännössä tarkoittaisi SM-liigan toimitusjohtajaa, Seppä sanoo.
Päätöksenteko kevyemmäksi
Nykyään SM-liiga oy:n suuriin päätöksiin tarvitaan seuroista kahden kolmasosan kannatus. Yksi kolmasosa eli kuusi joukkuetta pystyy siis estämään merkittävien päätösten läpimenon.
Seppä sanoo, että tämä pykälä on yksi osa arvioitavaa kokonaisuutta. Osakeyhtiölaki edellyttää Sepän mukaan määräenemmistöä tiettyihin asioihin, mutta SM-liigan hallituksen puheenjohtajan mukaan omissa päätöksissä voisi pohtia kevyempää kannanottoa.
– Onko omassa toiminnassa niin merkittäviä prosesseja, että ne vaatisivat määräenemmistön eteenpäin menemiseksi? Voisiko päätöksiä tietyltä osin siirtää esimerkiksi SM-liigan hallituksen ratkaistavaksi? Se saattaisi helpottaa SM-liigan kehitystyötä. Se helpottaisi ja nopeuttaisi prosesseja. Toki vastuullisesti pitää toimia näissäkin tilanteissa.
Jyrki Seppä kokee, että nyt suunniteltu muutos on isoin vuonna 1975 perustetun SM-liigan perustamisen jälkeen.
– Uskon todella voimakkaasti, että se menee marraskuussa läpi. Kyllä se erikoiselta tuntuisi, jos jotkut tahot olisivat valmiita sitten lähtemään pois. Uskon, että sitoutuminen tähän meidän nykyiseen SM-liigaprosessiimme on tämän jälkeen sataprosenttinen, Seppä sanoo.
Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen viestitti Yle Urheilulle, että Jääkiekkoliitto on täysin sitoutunut Liiton, Liigan ja liigaseurojen yhteiseen prosessiin ja jatkaa keskusteluja yhteisen ratkaisun löytämiseksi suomalaisten huippusarjojen järjestelmäuudistukseen.