Suomeen suunnitellun uuden jääkiekkosarjan puuhamies Ylelle: ”Olen täysin yksin rakentanut tätä asiaa”

Tapparan entinen puheenjohtaja Heikki Penttilä korostaa, ettei hänellä ole toimeksiantajaa uuden jääkiekkosarjan suunnitteluprosessissa.

Heikki Penttilä kuvattuna.
Suomeen on suunnitteilla uusi jääkiekkosarja Heikki Penttilän johdolla. Kuva: Lehtikuva

Suomeen on suunnitteilla uusi jääkiekon ammattilaissarja, joka voisi aloittaa toimintansa jo syksyllä 2026. Tapparan entinen puheenjohtaja Heikki Penttilä toimii hankkeen keulakuvana.

Tämän hetken suunnitelman mukaan sarjassa pelaisi alkuun 10–12 joukkuetta ja sen tavoitteena olisi vahvistaa suomalaisen jääkiekon urheilullista kilpailukykyä, taloudellisia toimintaedellytyksiä ja vetovoimaa.

– Minulla on suunnitelmat, joita lähden yksityiskohtaisesti esittelemään näille seuroille, joita olen kontaktoinut ja jotka ovat salassapitosopimukseen sitoutuneet, Penttilä sanoo Yle Urheilulle.

Suora nousu ja putoaminen

Penttilä korostaa tavoittelevansa oikeasti avointa sarjaa. Esimerkiksi nousu ja putoaminen olisivat mahdollisia ilman osuutta yhtiöstä.

– Lähtökohtana on suora nousu ja putoaminen, Penttilä sanoo.

Asianajaja kuitenkin tähdentää, ettei hän voi sitoa käsiään vielä tässä vaiheessa. Hänen täytyykin ensin tietää, miten seurat jakaantuvat eri sarjoihin: Ylempään sarjaan, keskimmäiseen sarjaan ja kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle.

– Lähtökohtana on se, ettei voi olla niin, että alemman sarjan joukkue joutuu satsaamaan taloudellisesti kovalla riskillä, että pääsee ylempään sarjaan.

Toisaalta Penttilän mukaan on myös varmistettava, että putoaminen alempaan sarjaan tapahtuu taloudellisesti turvallisella tavalla.

Pelaaja tulee jäälle.
Penttilän mukaan ei ole järkevää, että alemman sarjan seura satsaisi riskillä nousua tavoitellakseen pelaajiinsa saman verran kuin ylemmällä sarjatasolla. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures

Ei toimeksiantajaa

Penttilä ei kuitenkaan halua vielä ottaa kantaa, miten tulonjako esimerkiksi televisiosopimusten suhteen tapahtuisi eri sarjojen välillä. Asia on kuitenkin neuvottelujen kohteena.

Mediassa on uutisoitu viime aikoina, miten SM-liigan suurseurat olisivat valmiita jopa irtautumaan sarjasta, jos vaatimukset sarjan pienentämisen ja lipputulojen suhteen eivät mene läpi.

Penttilä haluaa korostaa, ettei hänellä ole toimeksiantajaa. Hän on toiminut kesäkuusta lähtien täysin yksin.

– Korostan, että minulla ei ole mitään toimeksiantoa, ei edes Tapparaltakaan. Päinvastoin Tappara ei saanut edes ensimmäisenä tietää tästä asiasta. Se on täysin väärä tieto. Olen täysin yksin rakentanut tätä asiaa.

Yleiskuva Tampereen areenasta.
Penttilä kertoo toimineensa kesäkuusta lähtien täysin yksin. Kuva: Tomi Hänninen

Yksikään ei ole sitoutunut

Penttilä kertoo esittäneensä asiaa ensimmäistä kertaa tiettyjen seurojen hallituksille vasta syyskuun puolessa välissä. Hän ei paljasta, kuinka monta seuraa on allekirjoittanut salassapitosopimuksen.

– En halua sanoa, mutta en tiedotteella tulisi ulos, jos ei olisi hyvää määrää. Nimet tulee kyllä aikanaan julki, jos tämä toteutuu.

– Mikään seura ei ole vielä sitoutunut tähän. Nyt neuvotteluissa on tarkoitus selvittää, ovatko he valmiita sitoutumaan.

Penttilän mukaan hänellä on kuitenkin valmiita konsepteja ja sopimusehtoja, joita hän seuroille tarjoaa.

– Tässä mennään vauhdikkaasti eteenpäin.

Uuden sarjan on toteutuakseen saatava tehtyä sopimukset useiden eri tahojen kanssa. Penttilä on neuvotellut esimerkiksi televisioyhtiöiden kanssa. Myös Jääkiekkoliiton kanssa on keskusteltava esimerkiksi pelaajasiirroista.

– Jääkiekkoliiton kanssa on tarkoitus neuvotella lähiaikoina.

Tuomari luistelemassa.
Suunnitteilla olevalla sarjalla on sovittavana useita käytännön asioita. Kuva: Tomi Hänninen / Chilipictures

Tämän vuoden puolella sitovuutta

Jääkiekon SM-liigan oma muutosprosessi on sarjan hallituksen puheenjohtaja Jyrki Sepän mukaan yhtiökokousta vaille valmis. Sepän mukaan liiga lähettää viimeiset materiaalinsa seuroille tiistaina.

Penttilä sanoo, ettei hän mieti tällä hetkellä jääkiekon SM-liigan omaa sarjajärjestelmäuudistusta.

– Jos he siellä saavat jonkun kompromissiratkaisun tai ratkaisun, joka on kaikkia tyydyttävä, niin sitten lopetan tämän hankkeen. Mutta nyt toimin suunnitellun aikatauluni mukaisesti.

– Minulla on tavoitteena saada tämä marraskuun aikana sillä tavalla valmiiksi, että voin edetä seuraavaan vaiheeseen. Jos aiomme aloittaa 2026, niin lähtökohtaisesti kaiken olennaisen pitäisi olla tämän vuoden puolella sitovasti valmiina, että voimme alkaa rekrytoimaan työntekijöitä.