Irvistävä ilme karhulla.
Valtteri Mulkahaisen kuva virnistävästä karhusta on yksi finaaliin päässeistä kuvista. Kuva: © Valtteri Mulkahainen / Nikon Comedy Wildlife
Luonto

Suomalais­otoksia kisaa vuoden hauskimmasta luontokuvasta

Virnistävä nuori karhu ja lampeen jarruttava kaakkuri ovat Suomen edustajia kansainvälisessä kuvakilpailussa.

Kansainvälisessä Comedy Wildlife Photography Awards -kilpailussa etsitään jälleen vuoden hauskinta eläinkuvaa.

Kilpailun finaaliin on valittu 40 otosta. Finalistien joukkoon ovat päässeet myös suomalaiset luontokuvaajat Erkka Badermann ja Valtteri Mulkahainen.

Sotkamolainen Mulkahainen kertoo kuvien esittelyssä olleensa kuvaamassa karhuja.

– Tämä vuoden ikäinen karhunpentu huomasi minut ja alkoi hymyillä. Ilmeisesti se oli jo joutunut poseeraamaan valokuvaajien edessä aiemminkin.

Lintukuviin erikoistunut kirkkonummelainen Badermann kertoo taas olleensa tutulla lammella kuvaamassa.

Kevään märkä ja kylmä keli palkitsi kuvaajan, kun hän huomasi kaakkurinaaraan käytöksestä, että puoliso oli laskeutumassa lammelle.

– Kaakkuri on melko ”huono” lentäjä, ja sen laskeutuminen on yleensä hyvin horjuvaa: se hakee tasapainoa jalat taakse ojennettuina ja sitten laskeutuu vatsalleen liukuakseen veden pinnalla. Tykkään sanoa, että ne käyttävät vettä kiitoratanaan.

Kuovi laskeutuu sulavasti  molemmat jalat viistäen veden pintaa.
”Landing Gears Down” – Erkka Badermannin mukaan tämä lintu oli niin vakaa, että voisi luulla sen ottaneen lentotunteja. Kuva: © Erkko Badermann / Nikon Comedy Wildlife

Poimimme myös muita finalisteja tähän juttuun. Kaikki finaaliin päässeet kuvat löytyvät kilpailun verkkosivuilta.

Vaaleanpunainen flamingo seisoo valkoisella hiekalla näyttäen päättömältä.
”Flamingone” -kuvan flamingo näyttää kadottaneen päänsä, mutta kuvan ottanut Miles Astray lupaa sen olevan tallessa. Kuva: © Miles Astray / Nikon Comedy Wildlife
Sifakaslemuri nuolee tassuaan puun vieressä.
Liliana Lucan ”Fonzies advertising” -kuvassa sifaka taitaa miettiä, ettei kannata nuolaista, ennen kuin tipahtaa. Kuva: © Liliana Luca / Nikon Comedy Wildlife
Orava ilmalennossa tassut ylhäällä ja katse tiukasti kameraan suunnattuna.
”Squirrel airborne: surrender mode” -kuvan orava näyttää ottavan rennosti ilamlennon aikana. Kuvan otti Stefan Cruysberghs. Kuva: © Stefan Cruysberghs / Nikon Comedy Wildlife
Kaksi kurkea talvisessa maisemassa: toinen kurki kävelee rauhallisesti, kun taas toinen kurki on hypännyt ilmaan sulkapeite kauniisti levittäytyneenä.
”He's at it again”. David Ricen kuvan toisella kurjella on lähteä aamupuuhat lapasesta. Kuva: © David Rice / Nikon Comedy Wildlife
Aasiannorsu kääntää korvansa silmiensä eteen.
Henry Szwinton ”Peek a Boo” -kuvassa elefantti leikkii kaikille tuttua kurkkimisleikkiä. Kuva: © Henry Szwinto / Nikon Comedy Wildlife
Kolme kettua hiekalla. Yksi ketuista on kierähtänyt selälleen, kun kaksi muuta katsoo sen suuntaan.
”Hit The Dance Floor” -kuvan ketunpoikaset näyttävät löytäneen vakuuttavat tanssiliikkeet. Kuvan taltioi Paula Rustemeier. Kuva: © Paula Rustemeier / Nikon Comedy Wildlife