Oulun Haukiputaan jäähallissa kuukausi sitten olleen tulipalon jälkiä raivataan ja korjataan vieläkin.
– Normaalioloihin pääsemme tämän vuoden loppupuolella, arvioi Haukiputaan Jäähalli oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Muikkula.
Tulipalo syttyi sähköpääkeskuksessa 30. syyskuuta. Vaikka palo rajautui keskukseen, haju- ja savuvahinkoja tuli laajasti muun muassa sosiaalitiloihin.
Jäällä harjoittelu pääsi alkamaan tulipaloa seuraavalla viikolla, kun sähköt kaukaloon saatiin kytkettyä toisaalta.
Näin turvattiin urheiluseura Ahmojen junioritoiminta. Myös aikuisten ryhmiä harjoittelee jo hallilla.
– Hallille tullaan nyt varusteet päällä tai ne vaihdetaan kaukalon puolella ennen harjoitusten alkua.
Muikkulan mukaan jäähallin sosiaalitiloja kunnostetaan parhaillaan, ja niitä pyritään ottamaan käyttöön pikku hiljaa. Sähköpääkeskuksen uusiminen vie aikaa pitkien toimitusaikojen vuoksi.
Pelejä hallilla ei voida vielä järjestää.
Timo Muikkula ei tällä hetkellä lähde arvioimaan palovahinkojen arvoa. Työtä on ollut paljon. Tiloja on puhdistettu, ja niiden materiaaleja vaihdettu. Irtainta tavaraa, kuten pelivarusteita, on myös yritetty pelastaa.
– Hallilla olleiden varusteiden puhdistaminen on ollut iso työ. Osaa varusteista ei saada puhdistettua, Timo Muikkula sanoo.