Stubb ehdottaa Trumpin ja Putinin uutta tapaamista marraskuun lopulle

Olemme siirtyneet uudelle ydinaseaikakaudelle, tasavallan presidentti Stubb sanoi tänään maanpuolustuskurssin avajaisissa.

Presidentti Alexander Stubb puhui maanpuolustuskurssin avajaisissa.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb piti avajaispuheen 254. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingin Ritarihuoneella.

– Olemme siirtyneet uudelle ydinaseaikakaudelle, jossa valitettavasti ydinaseiden merkitys on ollut kasvussa, Stubb sanoi lähes heti puheensa aluksi.

Esimerkiksi viime viikolla Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi Yhdysvaltojen testaavan omia ydinaseitaan, vastareaktiona Venäjän ja Pohjois-Korean ydinohjusten testaamiseen aiempina viikkoina.

Myös Nato piti vastikään vuosittaisen ydinaseharjoituksensa.

Yhdysvallat ei ole toteuttanut ydinkokeita yli 30 vuoteen, ja ydinkokeet kiellettiin vuonna 1996. Nyt tehtävien kokeiden vuoksi moninkeskinen järjestelmä on rapautumassa ja asevalvonta vaikeutuu, Stubb sanoi.

Suomella on kuitenkin ydinasesuoja Naton kautta, sillä Yhdysvalloilla, Ranskalla ja Iso-Britannialla on ydinaseita.

Muullakin maailmassa on tarve kasvattaa ymmärrystä ydinaseista, mutta meille Suomena tässä on ehkä erityisen paljonkin uutta muun muassa siinä miten pelotetta rakennetaan yhdessä ja miten ydinase-eskalaatiota hallitaan, hän avasi.

– Näitä asioita mietimme ennen itseksemme pienenä Suomena, mutta olipa maailman tilannekin tietenkin erilainen. Nyt olemme mukana kaikissa keskeisissä yhteistyörakenteissa.

Stubb ehdotti myös, että Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin voisivat tavata uudestaan G20-kokouksessa Johannesburgissa Etelä-Afrikassa marraskuun lopulla.

Sen lisäksi Stubb väläytti ehdotusta, että myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi voisi osallistua kokoukseen, jossa Zelenskyi voisi tavata Putinin.

Suomen maanpuolustuson hyvällä tasolla, mutta kehittyy myös koko ajan

Ulkomaisilla kumppaneilla on poikkeuksetta vahva luottamus suomalaiseen osaamiseen ja maanpuolustuksen tahtoon, Stubb jatkoi ja kertoi keskusteluistaan kumppanimaiden kanssa.

Stubb halusi puheessaan nostaa esiin turvallisuusympäristön ja sen, miten siihen varaudutaan.

Suomen turvallisuusympäristön tilanne on hänestä karu. Stubbin mukaan Suomen turvallisuusympäristön arviointi lähtee Venäjästä, sen tavoitteista ja keinoista pyrkiä tavoitteisiinsa.

Sitten hän muistutti, että Venäjä käy jo neljättä vuotta sotaa Ukrainassa.

Suomen rooli Ukrainan tukijana on hänestä selvä ja vahva.

– Tukiessamme Ukrainaa, olemme monessa asiassa olemme saamapuolella. Ukrainan ymmärrys modernista sodankäynnistä antaa meille paljon.

Toinen turvallisuusympäristöä muovaava tekijä on Stubbin mukaan kriisien moniulotteisuus, kuten hybridiuhat.

– Meidän on hyvä muistuttaa itsellemme, että nostalgia ei ole strategia ja paluuta menneeseen ei ole, Stubb sanoi.

Kahden vuoden Nato-jäsenyyden ja tuoreen turvallisuusselon teon julkaisun jälkeen yhden asian tulisi olla selvä, Stubb sanoi ja jatkoi, että kansallisen puolustuksen tulisi olla osana yhteistä puolustusta.

– Puolustukseen on nyt osoitettu lisää resursseja, vaikka tässä taloustilanteessa siinä on haasteensa. Rauhalla ja vapaudella on hintansa.

Nyt on alkamassa Stubbin mukaan maavoimien vuosikymmen: perinteisen kaluston lisäksi maavoimissa panostetaan hybridiosaamiseen ja avaruuteen.

Maanpuolustuskurssi on osa poikkeusoloihin varautumista

Avajaispuheissaan presidentti on tavallisesti tehnyt katsauksen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen tai tarttunut johonkin sitä koskevaan ajankohtaiseen ilmiöön.

Yle näyttää puheen suorana Yle Areenassa.

Maanpuolustuskurssit ovat puolustusvoimien järjestämiä koulutuksia johtavassa asemassa oleville henkilöille. Tarkoituksena on vahvistaa yhteiskunnan eri sektoreiden yhteistoimintamahdollisuuksia poikkeusoloissa.

Ensimmäinen kurssi järjestettiin vuonna 1961, ja puolustusvoimat kertoo kurssittaneensa jo yli 10 000 yhteiskunnallista vaikuttajaa.

Tämä on päivittyvä uutisartikkeli.