Yle näyttää Vuokatin Suomen cupin kilpailut viikonloppuna suorana TV2:ssa ja Yle Areenassa. Lähetykset alkavat lauantaina ja sunnuntaina kello 11.45.
Maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski avaa kautensa lauantaina Suomen cupin osakilpailussa Vuokatissa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun hän osallistuu kyseiseen kilpailuun.
Vuokatissa hiihdetään lauantaina sprinttikisa ja sunnuntaina viestit.
Pärmäkoski sanoo Yle Urheilun haastattelussa miettineensä pitkään, lähteekö mukaan kisaan vai ei. Hän palasi viikko sitten harjoittelemasta korkeanpaikanleiriltä.
– Ei oikein tiedä, mitä tulee. Sprintti on tietysti sähäkkä matka, eikä minulle ehkä se paras. Kiva lähteä nauttimaan, aloittamaan kausi ja tekemään hyviä harjoituksia, Pärmäkoski sanoo.
Pärmäkoski sanoo hakevansa viikonlopulta etenkin hyviä tehoharjoituksia lumella. Viikonlopun jälkeen hän siirtyy pohjoiseen jatkamaan harjoittelua.
Tärkeintä kisoissa on hänen mukaansa selvittää, minkälaista signaalia elimistö antaa kilpailun aikana ja mitä se on verrattuna muihin.
– Se on kilvanhiihtoa ja siinä voi aina sattua ja tapahtua. Sprintti varsinkin on sellainen.
Sunnuntain viestihiihdosta hän sanoo odottavansa enemmän. Hänen mukaansa kisa osoittaa, että minkälaisessa kunnossa hän on. Pärmäkoski uskoo pystyvänsä hiihtämään kovaa, vaikka kroppa onkin kuormittunut.
– Huominen voi olla mysteeri, hän sanoo sprinttikisasta.
Kesäharjoittelu onnistunut
Pärmäkoski oli tuttu kasvo juoksukilpailuissa kesällä. Pärmäkoski osallistui yleisurheilun Kalevan kisoissa 5 000 metrille ja aiemmin kesällä hänet nähtiin kotimaisen GP-sarjan kilpailussa Kuortaneella.
Pärmäkoski pitää kesäharjoitteluaan onnistuneena. Hän sanoo pystyneensä tekemään kaiken tarvittavan ja olleensa terveenä.
Hän ei ole harjoitellut määrällisesti yhtä paljon kuin aikaisemmin.
– Ikää on tullut lisää, niin on pitänyt kiinnittää huomiota myös palautumiseen. Koen olevani hyvässä kunnossa.
Pärmäkoski on yksi suomalaisista maastohiihtäjistä Milanon ja Cortinan talviolympialaisissa. Ensimmäiset yksilöurheilijat nimettiin Suomen joukkueeseen syyskuussa.