Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ilmoitti tänään, että hän haluaa Yhdysvaltojen aloittavan taas ydinaseiden testaamisen. Trump sanoi ohjeistaneensa puolustusministeriötä asiasta ja prosessin alkavan välittömästi.
Ydinkoe tarkoittaa ydinräjähteen testaamista syrjäisellä alueella, esimerkiksi autiomaassa tai maan alla.
Yhdysvallat on viimeksi testannut ydinaseita 33 vuotta sitten, vuonna 1992.
Vielä ei tiedetä, minkälaisia kokeita Trump havittelee: yhdysvaltalaisten ohjusten ja vedenalaisten ydinaseiden tehon esittelyä vai ydinaseiden testausta. Jo nyt Yhdysvallat testaa säännöllisesti aseettomia ohjuksia.
Viime vuosina vain Pohjois-Korean tiedetään testanneen ydinaseita.
Ydinkokeiden paluu voisi tarkoittaa sitä, että kilpailu ydinasevaltioiden kesken voisi taas kiihtyä.
Tässä on esimerkkejä tunnetuista ydinkokeista.
Trinity 1945, Yhdysvallat
Kaikkien aikojen ensimmäinen ydinkoe oli Trinity, jonka Yhdysvallat teki Alamogordon autiomaassa New Mexicon osavaltiossa 16. heinäkuuta vuonna 1945.
Ydinkoetta kuvataan sen kehittäjästä kertovassa elokuvassa Oppenheimer.
Kokeen räjähdysvoima oli 20 kilotonnia. Se vastaa räjähdystä, johon tarvittaisiin 20 000 tonnia tavanomaista räjähdysainetta TNT:tä.
Hiroshima ja Nagasaki, 1945
Ainoa kerta, kun ydinasetta on käytetty sodassa, on tapahtunut Japanissa elokuussa 1945. Yhdysvallat käytti ydinpommia toisessa maailmansodassa Nagasakissa ja Hiroshimassa, missä kuoli arviolta 150 000–246 000 ihmistä, pääasiassa siviilejä.
Tsaari-pommi 1961, Neuvostoliitto
Kaikkien aikojen suurimman ydinkokeen teki Neuvostoliitto 30. lokakuuta vuonna 1961. Ydinkokeessa räjäytetty Tsar-bomba eli Tsaari-pommi oli räjähdysvoimaltaan 3 000 kertaa niin suuri kuin Hiroshiman atomipommi.
Neuvostoliiton 1960-luvun ydinräjäykset vaikuttivat Suomeen: ne tuottivat Lappiin jopa viisi kertaa enemmän radioaktiivista laskeumaa kuin myöhempi Tšernobylin ydinonnettomuus.
Ranskan ydinkokeet 1960–1990-luvuilla
Eniten on boikoitoitu Ranskan ydinkokeita Polynesiassa Tyynellämerellä. Ranska testasi ydinaseita vuosina 1966–1996 muun muassa Mururoan ja Fangataufan atolleilla.
Testejä vastusti näkyvästi muun muassa Greenpeace-järjestö. Vuonna 1995 Mururoan-ydinkokeet aiheuttivat laajan ranskalaisten viinien boikotin.
Ranska on maksanut korvauksia ydinkokeiden uhreille, jotka kärsivät muun muassa leukemiasta ja muista syövistä.
Pohjois-Korean ydinkokeet 2000-luvulla
Pohjois-Korea on tehnyt useita ydinkokeita, joista viimeisimmät ovat herättäneet kansainvälistä huolta. Tähän mennessä voimakkain on ollut vuoden 2017 ydinkoe. Se aiheutti voimakkaan, maanjäristystä muistuttavan tärinän.