Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) sanoo, että kunnat ja valtio voivat päästä sopuun länsiradan eli tunnin junayhteyden osakassopimuksesta huomenna perjantaina.
Ranteen mukaan sopimusluonnos on jo pitkäänkin ollut valtion puolesta hyväksyttävissä.
– Pidämme kiinni siitä, että valtion osuus on 400 miljoonaa ja kuntien 400 miljoonaa. Pidämme kiinni myös siitä, että valtion piikki ei ole auki eli mistään uusista miljoonista ei ole sovittu.
Hän sanoo, ettei hallituksen sisällä ole viime aikoina neuvoteltu lainkaan sopimuksen yksityiskohdista. Ranne kuitenkin huomauttaa, että kunnissakin taustalla on poliitikkoja ja politikointia.
Jos sopu syntyy, seuraavaksi sopimus etenee käsiteltäväksi osakaskuntien valtuustoihin. Ranne arvioi, että ratasuunnittelu voisi alkaa ensi vuonna.
Ranteen mukaan keskeistä on, että kaikki osapuolet, niin kunnat kuin valtio, ovat tietoisia hankkeen taloudellisista riskeistä.
Hallitusohjelmassa puolueet ovat sitoutuneet Länsiradan ensimmäisen vaiheen toteuttamiseen.
– On kuitenkin selvää, että tämä hallitus ei tule kautensa aikana tähän kovinkaan paljon euroja laittamaan. Nythän tästä 400 miljoonan euron potista ei ole käytetty yhtään, sillä siellä on vielä vanhoja yhtiön rahoja.
Rakennustöihin ei enää tämän hallituksen aikana päästä, Ranne sanoo.
– Ratahankkeiden suunnittelu on erittäin pitkä prosessi. Vuosi 2028 on realistinen.