Perussuomalaiset on valmis luopumaan taksilain uudistamiseen kytketystä taksamittaripakosta tietyin ehdoin.
Asian vahvistaa Ylelle liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.).
– Jos ja kun rinnalle löydetään muita täydentäviä toimenpiteitä, joilla alaa saadaan kuriin, niin kyllä, Ranne toteaa.
Taksilakin eteneminen on viivästynyt poliittisten erimielisyyksien vuoksi. Suurin kiista hallituspuolueiden välillä on koskenut juuri taksamittaripakkoa.
Ranne kuitenkin painottaa, että perussuomalaiset pitää edelleen taksamittaripakkoa kustannustehokkaimpana ja helpoimpana ratkaisuna moniin alaa vaivaaviin ongelmiin.
– Yrittäjät ja kuljettajat itse ovat kannattaneet sitä laajalla rintamalla. Sanoisin, että aika paljon muita keinoja pitää ottaa käyttöön, että alaa saadaan kuriin vastaavalla tavalla.
Ranne painottaa, että neuvottelu asiasta on yhä kesken ja perussuomalaiset katsoo asian ”ihan loppuun asti”.
Mikäli taksamittaripakosta luovuttaisiin, Ranteen mukaan esimerkiksi ratsioiden ja valvonnan määrää olisi lisättävä.
Mitä muita korvaavia toimia perussuomalaiset edellyttää?
– Palataan niihin sitten myöhemmin, Ranne kuittaa.
Pitkä savotta
Taksialan epäkohtia korjaavasta lakiuudistuksesta on syntynyt hallituksessa vaikea savotta.
Ranteen piti esitellä alan sääntelyä kiristävä taksilaki eduskunnalle syyskuussa, mutta asia on lykkäytynyt.
Ranne toivoo, että asia voisi edetä ”ihan lähiviikkoina”.
Taksilaissa erityisesti perussuomalaisten ja kokoomuksen kannat ovat olleet ristiriidassa.
Perussuomalaiset on pitänyt kiinni lakiesityksen kirjauksesta, jonka mukaan ne olisivat pakollisia myös sovellustakseissa.
Sovellustakseja ovat muun muassa Bolt ja Uber, joiden kuljettajista moni on maahanmuuttajataustainen.
Perussuomalaiset perustelee mittareita muun muassa harmaan talouden torjumisella.
Kokoomus vastustaa pakollisia taksamittareita. Se pitää mittaria turhana sääntelynä ja painottaa, että sovellustakseissa kiinteä hinta voidaan sopia etukäteen.
Rkp ei ole epäileväinen kaikille pakollista taksamittaria kohtaan, mutta Ylelle kerrotaan, ettei se ole puolueelle kynnyskysymys vaan se on valmis neuvottelemaan kokonaisuudesta. Rkp:tä huolettaa lisäksi haja-asutusalueiden taksinsaatavuus.
Verohallinto: Mittari torjuisi harmaata taloutta
Lausuntokierroksella mittaripakkoa kannatti muun muassa Taksiliitto. Se katsoo, että noin 1000–1500 euroa maksavan mittarin hankinta on marginaalinen kuluerä. Liiton mukaan kaikille pakollisen taksamittarin avulla torjuttaisiin harmaata taloutta.
Myös Verohallinnon Harmaan talouden selvitysyksikkö HTSY katsoi taannoin julkaistussa selvityksessään, että taksamittareiden pakollisuus edistäisi harmaan talouden torjuntaa.
Kokoomuksen kanta taas on ollut lähellä kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV:n näkemystä. Sen mukaan yli tuhannen euron kiinteän taksamittarin hankkiminen nostaisi kynnystä lähteä alalle, vähentäisi osa-aikatyön houkuttelevuutta ja heikentäisi kilpailua. Tämä voisi näkyä taksien määrän vähenemisenä ja saatavuusongelmina etenkin kysyntäpiikkien aikana.
Lausuntokierroksella taksien saatavuudesta kantoivat huolta muun muassa Kuntaliitto ja hyvinvointialueet.
Taustalla Bernerin epäonnistunut uudistus
Taksilakia rukataan uuteen uskoon vuosina 2015–2019 liikenne- ja viestintäministerinä toimineen Anne Bernerin (kesk.) taksiuudistuksen jäljiltä.
Taksialan vapautumista kilpailulle vuonna 2018 on kritisoitu voimakkaasti.
Taksilain ”korjaussarjaksikin” kutsutussa Lulu Ranteen esitysluonnoksessa esitetään myös muun muassa värillisiä rekisterikilpiä ja kuljettajille pakollisen koulutuksen suorittamista.
Hinnoittelua koskevien sääntöjen rikkomisesta napsahtaisi vastaisuudessa sakko. Vastuu hintatietojen ilmoittamisesta koskisi myös taksinkuljettajia.
Ehtoja ajoluvan saamiseksi tiukennettaisiin muun muassa siten, että luvanhakijalla ei saisi olla kontollaan tuomiota esimerkiksi vapaudenriistosta, laittomasta uhkauksesta tai ampuma-aserikoksesta.