Virolahden kunta etsii ratkaisua tyhjien asuntojen ongelmaan. Kunta myy tyhjää rivitaloa ja vanhaa koulurakennusta huutokaupalla Vaalimaalla.
– Hankkiudumme eroon tyhjien kiinteistöjen kuluista, sanoo kunnanjohtaja Topi Heinänen.
Kunnan vuokra-asunnot ovat omia kiinteistöosakeyhtiöitä, ja kunta maksaa asunnoista vastiketta vaikka ne olisivat tyhjiä. Virolahden tilanteeseen vaikuttaa rajan kiinni meno, koska asunnoissa on asunut myös esimerkiksi tullin työntekijöitä.
Uusi alennuskampanja vuokriin
Kunta on houkutellut uusia vuokralaisia myös ilmaisin vuokrakuukausin.
Kunnanhallitus päättää tänään maanantaina kokouksessa uuden kampanjan aloittamisesta. Viime vuonna kunta tarjosi kolme vuokravapaata kuukautta, jos uusi paikkakunnalle muuttava henkilö solmi yli vuodeksi määräaikaisen sopimuksen.
– Kampanja puri ja saimme kymmenen uutta vuokrasopimusta, sanoo Heinänen.
Vanhempi kiinteistö huutokaupataan
Huutokaupattavana on vanhempi rivitalokiinteistö. Virolahti hankkiutuu huonokuntoisemmista sekä vähäisellä käyttöasteella olevista kiinteistöistä eroon. Uudempia tarjotaan ensisijaisesti vuokralaisille.
Heinänen ei sulje pois sitä, että tulevaisuudessa myyntiin voi myös tulla muita kiinteistöjä. Nyt huutokaupattavalle kohteelle ei ole asetettu pohjahintaa.
Rivitaloasuntoja rakennettiin Virolahdelle lisää vuosituhannen vaihteessa. Tällöin Venäjälle suuntautuva liikenne oli kasvussa ja asuntoja tarvittiin sekä elinkeinoelämää että rajan työntekijöitä varten.