”Kaikki bensa käytetty” – Kalle Koljonen pitää Saksan turnausta uransa parhaana, vaikka välierätappio kirveli

Sulkapalloilijan turnaus oli edennyt tähän asti voitokkaana, mutta Koljonen joutui myöntämään lauantaina tanskalaisen Magnus Johannesenin paremmakseen.

Sulkapalloilija Kalle Koljonen kurottaa lyödäkseen.
Kalle Koljonen ei saanut parastaan irti välieräottelussa ja totesi olleensa väsynyt. Kuva: All Over Press

Suomen Kalle Koljonen hävisi lauantaina välieräottelunsa sulkapallon maailmankiertueen Super 500 -tason turnauksessa Saarbrückenissä Saksassa.

Tanskan Magnus Johannesen oli parempi erin 2–0 (21–13, 21–13). Ottelu kesti vain 40 minuuttia.

Koljonen on maailmanlistalla sijalla 55. Johannesen on puolestaan 64:s.

Koljonen sanoi ottelun jälkeen, että päällimmäisenä tunteena on pettymys. Hän ei saanut parasta irti itsestään ottelussa. Tiivistahtinen turnaus oli vienyt parhaat mehut miehestä ennen välieräottelua.

– Oli vaan kaikki bensa käytetty kropasta. Oli vaan todella väsynyt, mutta samalla myös vastustaja teki ottelusta todella vaikean. Hän pelasi todella hyvin, eikä päästänyt minua missään vaiheessa peliin mukaan, Koljonen sanoo Yle Urheilulle.

Badminton-pelaaja valmistautuu lyömään sulkapallon intensiivisessä ottelussa. Taustalla näkyy katsomo ja pisteitä näyttävä taulu.
Kalle Koljonen oli väsynyt välieräottelunsa jälkeen. Arkistokuva. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Harjoittelu onnistunut

Koljonen pitää välierään etenemistä uransa yhtenä parhaimpana turnauksena koskaan. Hänen mukaansa hyvä sijoitus antaa uskoa siihen, että hän pystyy kukistamaan top10-pelaajat maailmassa.

Hänen mukaansa se on ollut monesti lähellä ja jäänyt jopa kummittelemaan mieleen, mutta nyt sekin onnistui.

Koljonen otti merkittävän voiton turnauksen avauskierroksella, kun hän löi maailmanlistan kutosen, kolmen vuoden takaisen MM-pronssi­mitalistin Chou Tien-chenin.

– Laitan tämän ihan ykköseksi, että olen päässyt maailmankiertueella mitalisijoille. Tämä on tosi iso juttu minulle, Koljonen sanoo.

Koljonen sanoo hyvän loppuvuoden vireen johtuvan onnistuneesta harjoittelusta. Hän kuvailee omaa pelityyliään fyysisesti vaativaksi ja raastavaksi, jolloin fyysisten ominaisuuksien pitää olla huipussaan.

– Se vaatii nopeutta ja pelaan koko ajan äärirajoilla. Seuraava askel on se, että jaksan viisi ottelua tätä. Nyt oli kolme ottelua ja tuli vähän raja vastaan.

Loppuvuonna ohjelmassa on Euroopan kiertueita Skotlannissa ja Irlannissa. Maailmankiertueen turnaus järjestetään Intiassa. Koljonen sanoo vielä pohtivansa, mihin kilpailuihin on järkevää osallistua.