Helsingin poliisi on kiinnostunut viikonloppuna Joroisissa tapahtuneesta kaasuräjähdysonnettomuudesta.
Aiemmin lokakuussa Helsingin Mellunkylässä tapahtui vastaavanlainen räjähdys, jossa pakettiauto paloi ja kaksi henkilöä sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Helsingin pelastuslaitoksen mukaan pysäköity pakettiauto syttyi ensin palamaan ja sen jälkeen kyydissä olleita kaasupulloja räjähti. Poliisin mukaan ainakin osa pulloista sisälsi hitsauskaasuja.
– Täytyy miettiä, onko näissä kaasupulloissa enemmänkin vaaraa, sanoo tutkinnanjohtaja Tuomas Lindholm Helsingin poliisista Ylelle.
Lindholm on yhteyksissä Pohjois-Savon kollegoihinsa, onko tapauksilla yhteyttä miltään osin. Maanantaiaamuna hän ei ollut vielä saanut työpöydälleen Joroisten tietoja.
Mellunkylästä tehdään vielä kuulemisia
Helsingin poliisi tutkii Mellunkylän tapausta vaaran aiheuttamisena. Rikosepäily kohdistuu räjähtäneen pakettiauton haltijaan, jota poliisi pääsee kuulemaan todennäköisesti lähipäivinä.
Poliisin mukaan auto liittyy haltijan työtehtäviin.
Molemmat Mellunkylän loukkaantuneet ovat päässeet sairaalahoidosta. Toinen loukkaantuneista pääsi pikaisesti pois sairaalasta, toinen on ollut hoidossa vähän pidempään.
Lindholm sanoi, että Mellunkylän räjähdys oli niin kova, että siinä olisi voinut käydä vielä paljon huonommin.
Poliisin tämän hetken käsityksen mukaan Mellunkylän tapauksessa oli kyse kaasuista ja mahdollisesti myös jotain polttoainetta on ollut lähellä.