Puolenpäivän aikaan lauantaina Joroisissa räjähtää. Pohjois-Savossa sijaitsevassa 4 500 asukkaan kunnassa moni kuulee voimakkaan pamauksen, jota seuraa sarja räjähdyksiä.
Marraskuun ensimmäisenä päivänä kello 12.20 Pohjois-Savon pelastuslaitos saa hälytystehtävän Joroisten Motellikujalle keskisuuresta rakennuspalosta. Osoitteessa sijaitsevan hotelli Joronjäljen pihassa on tapahtunut räjähdys.
Noin 120 ihmistä on kokoontunut Joroisten kirkkoon pyhäinpäivän jumalanpalvelukseen. Kirkosta on matkaa linnuntietä 750 metriä hotelli Joronjälkeen. Seurakunnan kirkkoherra Anu Ylitolonen on pitämässä jumalanpalvelusta, kun kuuluu voimakas pamaus.
Räjähdys vavisuttaa yli 250-vuotiasta puista kirkkorakennusta. Ylitolosen mukaan kaikki säpsähtivät ja hiljaisuus laskeutui kirkkoon.
Tilanne tallentui videolle:
Räjähdys on todennäköisesti kuulunut myös vilkkaasti liikennöidylle Viitostielle, josta on hotelli Joronjälkeen matkaa vain 300 metriä:
Metallikappaleita lensi kymmenien metrien päähän
Pian onnettomuuden jälkeen tiedetään, että hotelli Joronjäljen pihan parkkipaikalla on ollut pysäköitynä pakettiauto, joka on syttynyt palamaan räjähdysmäisesti. Kaksi ihmistä on kuollut.
Paikalta tupruaa mustaa savua. Yksi pakettiauto on tuhoutunut lähes tunnistamattomaksi. Poliisin mukaan muutama muu auto vahingoittui parkkipaikalla mutta ei vahvista määrää.
Pahiten tuhoutunut pakettiauto oli pysäköity hotellin seinustalle, jossa on näkyviä vaurioita. Ikkunat ovat hajonneet myös toisesta kerroksesta.
Paikalla ollut Ylen toimittaja kertoo, että 20–30 metrin päässä parkkipaikalta sijaitsevassa koivussa roikkui räjähdyksen jälkeen suuri metallikappale.
Useita räjähdyksiä
Itä-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapeli Toni Reinikainen kertoo lauantaina, että rikoksen mahdollisuutta ei voi vielä sulkea pois eikä vahvistaa.
Poliisi käynnistää teknisen tutkinnan ja eristää alueen. Hotelli tyhjennetään onnettomuuspäivänä.
Uhreja ei ole pystytty tunnistamaan. Poliisin mukaan uhrit ovat olleet ulkona, kun räjähdys on tapahtunut.
Useat ihmiset kuulivat räjähdyksen. Heidän mukaansa se oli erittäin voimakas ja räjähdyksiä kuului useita.
Joroisissa asuva Bao Mach on yksi onnettomuuden silminnäkijöistä ja tallentajista.
Alla olevalla videolla Bao Mach kuvailee, miten tapahtumat etenivät:
Räjähdys alkanut kaasupullosta
Räjähdyksen jälkeisenä päivänä 2.11. poliisi ei tiedä, mikä sai pakettiauton syttymään tuleen. Tässä vaiheessa näyttää kuitenkin siltä, että räjähteet eivät ole aiheuttaneet räjähdystä.
Poliisi on tehnyt paikan päällä räjähdetutkimuksia. Ylikonstaapeli Reinikainen sanoo Ylelle, että pakettiautossa on saattanut olla kaasupullo.
Maanantaina poliisi tiedottaa, että tekninen tutkinta on valmistunut ja Joroisissa räjähtivät pakettiauton sisällä olleet kaksi kaasupulloa. Niistä toisessa oli happea ja toisessa asetyleeniä. Kyse on hitsauskaasuista.
Tutkinnanjohtaja Markku Kärpänen kertoo, että uhrien henkilöllisyyttä selvitetään edelleen.
Poliisi pitää tällä hetkellä tapahtumaa tapaturmana ja kertoo, että räjähdyksessä kuoli nainen ja mies. Uhrien henkilöllisyys selvinnee kuolemansyyntutkinnassa tällä viikolla.
Poliisista kerrotaan, että räjähtänyt pakettiauto on suomalaisen yrityksen leasing-auto, mutta ei nimeä yritystä.
Sähkö- ja tietoliikenneverkkojen palveluntuottaja Eltel networksin toimitusjohtaja Juha Luusua kertoo, että hotellissa majoittui yrityksen aliurakoitsijan työntekijöitä. Eltel networks rakentaa Hallanvahdin aurinkovoimalaa Joroisiin.
Työmaalla on töissä noin 150 henkilöä. Tallinnalaisen aliurakoitsijan työntekijät ovat pääosin virolaisia.
– Tänä aamuna vielä tarkistettiin, että kaikki heidän työntekijänsä ovat työmaalla tänään, Luusua kertoo maanantaina.
Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEKin vanhempi asiantuntija Ilpo Leino arvioi sunnuntaina, että kyseessä olisi todennäköisesti ollut hitsauskaasupullo.
Leino pohti räjähdyksen mahdollista syytä Ylen silminnäkijöiltä saamien videoiden perusteella.
– Asetyleeni voi aiheuttaa isonkin räjähdyksen. Se on todellakin verrattavissa melkein pommiin, Leino sanoi sunnuntaina Ylelle.
Poliisi vahvisti maanantaina, että pakettiautossa oli hitsauskaasuja.
Hotelli kärsi mittavat vauriot
Lauantaina hotelli Joronjäljen yrittäjä Auvo Puurtinen arvioi räjähdyksen aiheuttaneet yli sadan tuhannen euron vauriot. Maanantaina hotelli oli vielä kiinni, mutta rakennuksessa toimiva kirpputori ja baari olivat avoinna.
Puurtisen mukaan asukkaita ei voi majoittaa hotelli Joronjälkeen ennen kuin tilat on remontoitu.
– Kyllä tässä yli miljoonan euron remontti on tulossa. Osa menee omasta pussista, yrittäjä arvelee maanantaina Ylelle.
Poliisin mukaan teknisen tutkinnan tarkemmat tulokset valmistuvat lähiviikkojen aikana. Poliisi on ollut yhteydessä tutkinnasta Onnettomuustutkintakeskukseen (Otkes).
Otkes tiedotti maanantaina sosiaalisen median palvelu X:ssä, että ei aio käynnistää tutkimusta räjähdyksestä.
Muokattu 3.11.2025 kello 16:13: Lisätty tieto, että Otkes ei käynnistä tutkimusta räjähdyksestä.