Antti J. Jokisen suurelokuvan ympärille alettiin rakentaa kokonaista Kalevala-kylää Nurmeksessa

Elokuvan lavasteisiin perustuvasta kohteesta toivotaan piristysruisketta alueen matkailulle.

Antti J.Jokinen Kalevala-elokuvan kuvauksissa.
Ohjaaja Antti J. Jokisen Kalevala-elokuvaa kuvattiin pääosin Nurmeksessa. Arkistokuva. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Nurmekseen on alettu rakentaa Kalevala-elokuvakylää.

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) rakennuttaa Ritoniemeen kaksi uutta Kalevala-teemaista hirsirakennusta. Alueella on jo ennestään lavasterakennelmia, joita käytettiin viime ja tänä vuonna kuvatussa Kalevala: Kullervon tarina -elokuvassa.

Uudistuksen myötä Ritoniemeen syntyy yhtenäinen lavastekylä, jota on tarkoitus hyödyntää matkailussa.

Matkailun asiantuntija Siru Hirvonen uskoo, että Kalevala-teema on aito mahdollisuus matkailulle. Katso, miltä Kullervo-elokuvan lavasteissa näyttää nyt. Video: Pauliina Tolvanen / Yle

Rakennukset sijoittuvat Hiljaisuuden polku -ulkoilureitin varrelle PKO:n vuokraamalle tontille. Rakennustöiden odotetaan olevan valmiit tammi-helmikuun vaihteessa.

Rakentamisen aikana työmaa-alueet rajataan ja Hiljaisuuden polulla liikkuu työmaaliikennettä.

Antti J. Jokisen ohjaaman Kalevala-elokuvan ensi-ilta on 16. tammikuuta 2026.