Savonlinnan Oopperajuhlat hakee kaupungilta kertaluonteista tukea tälle vuodelle.
Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina esityksen, jonka mukaan Oopperajuhlille myönnetään 200 000 euron lisämääräraha.
Lopullisen päätöksen Oopperajuhlien kertaluonteisesta tuesta tekee Savonlinnan kaupunginvaltuusto.
Tuki ei ole pysyvä avustustason korotus, vaan Oopperajuhlien jatkuvuutta ja nopeaa kehittämistä turvaava investointi, kerrotaan kaupungin tiedoteessa.
Mahdollisen tuen avulla myös valmistellaan siirtymää uuteen kumppanuusmalliin ensi vuodesta alkaen. Kumppanuusmallissa Savonlinnan kaupunki ja Oopperajuhlat sitoutuvat rakentamaan pysyvää yhteistyötä, jossa Oopperajuhlat toimii entistä tiiviimmin muun muassa kaupungin matkailu- ja tapahtumatoiminnan kumppanina.
Savonlinnan vt. kaupunginjohtaja Markus Hämäläinen sanoo, ettei kyse ole Oopperajuhlien avustuksen korottamisesta, vaan uudenlaisen kumppanuuden rakentamisesta.
– Oopperajuhlien aluetaloudellinen vaikutus oli tänä vuonna yli 22,5 miljoonaa euroa. Kumppanuusmalli tuo toimintaan selkeyttä, läpinäkyvyyttä ja tulosvastuuta, kertoo Hämäläinen.
Oopperavieraiden toivotaan viipyvän kaupungissa pitempään
Oopperanjohtaja ja taiteellinen johtaja Ville Matvejeff kertoo, että Oopperajuhlilla vierailee nykyisin yli 5 000 kansainvälistä vierasta, joiden viipymä kaupungissa on kotimaisia asiakkaita pidempi.
– Tavoite on, että Savonlinnan hyöty Oopperajuhlista ja juhlien toiminnasta on entistä suurempi ja jatkuvampi, muulloinkin kuin kesäkuukausina, sanoo Matvejeff.
Matvejeffin mukaan Oopperajuhlille on tärkeää erityisesti Savonlinnan matkailuun liittyvien palvelujen ja markkinointiviestinnän kehittäminen. Sen myötä Oopperajuhlien asiakkaiden viihtyvyys voisi parantua entisestään ja asiakkaat viipyisivät Savonlinnassa aiempaa pidempään.
Näin oopperavieraat kertoivat viime kesänä kenkävalinnoistaa kivisille Olavinlinnan käytäville: