Joroisissa selvitetään hotelli Joronjäljen viime lauantaisen räjähdysonnettomuuden vakuutuskorvauksia. Pakettiauto räjähti hotellin pihassa, ja onnettomuudessa menehtyi kaksi henkilöä.
Hotelli Joronjäljen yrittäjä Auvo Puurtinen arvioi onnettomuusiltana Ylelle, että hotellin vahingot olisivat 100 000 euron luokkaa. Onnettomuuspaikkaa tutkinut poliisi luovutti tilat Puurtiselle sunnuntaina, ja seuraavana päivänä yrittäjän arvio oli noussut miljoonaan euroon.
Iltalehdessä Puurtinen väläytti, että räjähdysonnettomuus aiheutti hotellikiinteistölle jopa kuuden miljoonan euron vahingot. Puurtinen on aiemmin yrittänyt myydä hotellia useita kertoja, ja keväällä se oli myynnissä 100 000 euron hintaan.
Joronjäljen hotellikiinteistö on vanha. Vuonna 2024 hotelliyhtiön liikevaihto oli 98 000 euroa ja tappiota tuli 16 000 euroa.
Vakuutusyhtiön edustaja kävi tällä viikolla katsomassa hotellin vahinkoja. Vakuutusyhtiö voi myös käyttää ulkopuolista riippumatonta asiantuntijaa arvioimaan sitä, miten vaurioitunutta kiinteistöä voisi jälleenrakentaa ja korjata.
Kysyimme kahdesta vakuutusyhtiöstä, mitä ne huomioivat ja selvittävät, kun kiinteistö on kärsinyt vaurioita.
Pohjola Vakuutuksen yritys- ja omaisuusvahinkojen korvauspäällikkö Heikki Oksanen arvioi yleisellä tasolla yllättävän onnettomuuden aiheuttamia vakuutustarkastuksia ja -korvauksia. Isossa kiinteistövahingossa tehdään huolellinen vahinkokartoitusraportti.
Rakennuksen vakuutussopimus määrittää, kuinka suuren korvauksen vakuutusyhtiö maksaa.
Tyypillisesti ensimmäiset luotettavat arviot mahdollisesta korvausmäärästä saadaan muutaman viikon kuluttua vahinkotilanteesta. Alkuvaiheessa kaikki yksityiskohdat vahingoista eivät ole tiedossa.
– Jokainen rakennusvahinko on oma tapauksensa, muistuttaa Heikki Oksanen.
Mikä oli kohteen arvo ennen vahinkoa?
Lopullinen vahinkokorvaussumma voi selvitä esimerkiksi vasta kun kiinteistön jälleenrakentaminen kilpailutetaan. Vakuutusyhtiö arvioi myös vahingoittuneen rakennuksen arvon juuri ennen vahinkohetkeä. Avainkysymys on kohteen käypä arvo eli todennäköinen markkinahinta.
Fennian vastaava lakimies Antti Malmberg sanoo yleisellä tasolla, että vahingon määrä arvioidaan objektiivisesti asiantuntijaselvityksen perusteella. Vahingon luonne tai vahingon kärsineen henkilön omat arviot eivät lähtökohtaisesti vaikuta vahingon määrän arviointiin.
– Asiakkaan kanssa voidaan myös sopia vahingon määrään perustuva rahallinen kertakorvaus, sanoo Antti Malmberg.
OP Pohjolan tavoitteena on antaa vakuutuskorvauspäätös 30 päivän kuluessa siitä, kun yhtiöllä on kaikki riittävät tiedot vahinkotapauksesta.
Vakuutusyhtiö voi maksaa vahingonkorvauksia myös toteutuneista korjaus- tai uudisrakentamiskustannuksista. Vakuutusyhtiöille ykkösvaihtoehto on tyypillisesti rakennuksen korjaaminen.