Kaupunkiin jää erityiskouluja edelleen, sanoo Oulun sivistys- ja kulttuurijohtaja – Heinätorin lakkautusesitys nyt ainoa

Kaupunki on purkamassa keskitettyä erityisopetusta lähikouluihin oppilasmäärän vähetessä. Tiernan Heinätorin koulu aiotaan lakkauttaa tällä perusteella.

Heinätorin koulun rakennus ja Heinätorin puisto kuvattuna suuntaan Limingankatu Oulussa.
Kuvassa oikealla näkyvässä Tiernan Heinätorin yksikössä on tällä hetkellä 64 oppilasta. Kuva: Taneli Kärki / Yle

Oulussa Tiernan erityiskoulun Heinätorin yksikkö aiotaan lakkauttaa, mutta muihin Tiernan yksiköihin ei olisi tulossa lähivuosina muutoksia.

Näin sanoo Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä.

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut esittää, että Tiernan erityiskoulun Heinätorin yksikön oppilaat sijoitettaisiin lähikouluihinsa syksystä 2027 alkaen. Oppilaita on tällä hetkellä 64.

Kaupunki pyrkii peruskoulujensa oppilasmäärän vähetessä purkamaan keskitettyä erityisopetusta ja tukea, ja sijoittamaan oppilaita lähikouluihin.

Penttilän mukaan Heinätorin oppilaat olisi kaikista Tiernan yksiköistä sujuvinta sijoittaa lähikouluihin nyt käynnissä olevassa palveluverkkoselvityksessä.

Tiernan erityiskoululla on myös Leinonpuiston, Kajaanintullin, Kasarmintien ja sairaalakoulun yksiköt, sekä opetusta Pajaluokissa. Kaikkiaan kouluissa on 220 oppilasta.

Heinätorin yksikön lakkauttamista käsitellään vielä Oulun kaupunginvaltuustossa.

Muokattu juttua 7.11. kello 13.13. Esitys on sivistys- ja kulttuuripalveluiden, ei lautakunnan esitys, kuten jutussa aiemmin sanottiin.