Kultasilla Joensuun Suhmuran kylässä touhutaan aina. Tällä kertaa Juha ja Heini purkavat rakennustelineitä talonsa ympäriltä.
Ahkeran työn tuloksena Juha Kultasen nimi löytyy tänään koko valtakunnan noin neljän tuhannen parhaiten tienanneen joukosta. Kultasen yrittäjäpariskunta möi karjaharjoja valmistaneen FinnEasy-yrityksensä uudelle omistajalle.
Verottajan tietojen mukaan Kultanen on ansainnut viime vuonna lähes 343 000 euron pääomatulot ja yhteensä lähes 380 000 euroa. Kotikulmilla Pohjois-Karjalassa sillä summalla pääsee tulokärjessä sijalle 54.
Veroja Kultanen maksoi tuloistaan 123 000 euroa.
Kultasten mukaan he maksavat verot mielellään.
– Miten tämä yhteiskunta pyörisi muutoin, Heini Kultanen sanoo.
Kultaset halusivat enemmän seikkailua kuin rahaa
Yli kymmenen vuoden yhteisen puurtamisen jälkeen Kultasille koitti siis palkkapäivä viime vuonna.
– Meistä hinta oli ihan hyvä. Me ollaan vaatimattomia eläjiä, Heini Kultanen sanoo huumorin pilke silmissään.
Kultaset kehittelivät harjan lehmien ja jopa kirahvien iloksi sekä möivät harjoja kymmeniin maihin. Viime vuonna yrityksen osti toinen suomalainen perheyritys V.A.V. Group.
– Me ei olla koskaan ajateltu rahaa. Se ei ole ollut meillä motivaattori, vaan enemmän sellainen seikkailu, jännitys, kokeilu ja tahto tehdä, Heini kertoo.
Myös eläinten hyvinvointi on tuonut työlle tarkoitusta Heinin mukaan.
Pariskunnan työnjako tulee heti selväksi. Insinööri Juha Kultanen on yrittäjäpariskunnan keksijä. Heini on hoitanut myynnin ja markkinoinnin. Siksi etupäässä hän kertoo nyt Ylelle yrityksen tarinan.
Juha Kultanen innostuu kuitenkin täydentämään puolisonsa kertomaa.
– Tosiasia on se, että me ollaan rikastuttu ihan älyttömästi, mutta sitä ei mitata rahassa.
Pariskunta iloitsee lukuisista tapaamistaan ihmisistä eri puolilla maapalloa ja työntekijöistään.
– Onnistumiset tuovat niin sanotusti kiksejä, Heini sanoo.
Oma karja kyhnytti ensimmäistä harjaa vasten
Alussa oli vain Juha Kultasen kekseliäisyys ja Heini Kultasen usko siihen.
Kultaset olivat muuttaneet tilalleen Suhmuraan ja ottaneet ylämaan karjaa hoitamaan lehtometsämaisemaa.
Juha suunnitteli omassa yrityksessään koneita. Yhdestä projektista jäi yli harjaksia.
– Juha ajatteli, että tekee ylämaankarjalle raaputuspaalun ylimääräisistä harjalamelleista, Heini kertoo.
Oma karja tykkäsi kyhnyttää itseään ulos pystytettyä harjaa vasten. Kultaset uskoivat, että muidenkin karja pitäisi harjasta.
– Juha teki niitä lisää ja lähti esittelemään Seinäjoen Farmari-messuille.
Silloin elettiin vuotta 2013. Markkinoilla oli jo etenkin sähköisiä moottorilla toimivia harjoja. Kultasten karjaharja taas oli mekaaninen ja sitä vasten saattoi painaa eri kehonosia nivellyksen ansiosta.
Muut karjan kasvattajat tykästyivät harjaan ja Kultaset perustivat yrityksensä.
Kaikki ei silti sujunut kuin tanssi.
Tehtaan rakentaminen veti tiukille
Heini Kultasen mielestä vaikeinta aikaa oli se, kun yritys investoi.
– Ostimme hallin 2017 ja kasvatimme samaan aikaan jakeluverkostoa.
Juha Kultanen suunnitteli tehtaan tuotannosta mahdollisimman tehokasta ja yritys palkkasi kymmenisen työntekijää.
Heini työskenteli myyntipäällikkönä.
– Tehtävät vaihtelivat vessanpöntön pesusta ulkomaan myyntimatkoihin, Heini kertoo.
Huonolla autolla liikkunut pari ei aina vakuuttanut
Heini Kultanen muistelee, että aivan alkuaikoina yrittäjäpari ei herättänyt suurta luottamusta rahoittajissa.
– Ajoimme aika huonolla autolla, emmekä muutenkaan ole mitään filmaattisia. Ikääkin oli jo viisikymmentä, Heiniä huvittaa näin jälkeen päin.
Myöhemmin luottoa löytyi ja myös yhteiskunnalta tuli investointitukea.
Kultaset toistavat moneen kertaan yrittämisen olleen heille seikkailua. Siitä he pitävät.
Pakumatka Ruotsiin avasi viennin
Seikkailua oli myös ensimmäinen vientimatka. Se suuntautui naapurimaahan Ruotsiin.
– Olin lähetellyt ruotsalaisille maataloustarvikkeita välittäville yrittäjille sähköpostia ja yrittänyt soittaa, mutta mihinkään ei tullut vastausta, Heini kertoo.
Tilanne tuntui jo epätoivoiselta.
– Sitten Juha sanoi, että ei tehdä tästä vaikeaa, vaan lähdetään interrailille.
Interrail tarkoitti sitä, että Kultaset pakkasivat valmiita harjoja pakettiautoonsa ja ajoivat lastin kanssa Ruotsiin.
– Ajoimme välittäjien pihalle ja pystytimme harjatelineemme sinne.
Kauppoja alkoi syntyä, ja Kultasten matka jatkui Tanskaan.
Uutta luksusta on kello viiden sauna
Nyt Kultaset istuvat vieretysten pihamaallaan.
Juha Kultanen jatkaa konesuunnittelua omassa yrityksessään. Heini Kultanen on perustanut konsulttifirman ja auttaa muita yrittäjiä esimerkiksi hankkimaan uusia asiakkaita.
Pariskunta päätyi myymään yrityksensä siinä vaiheessa, kun olisi tullut aika kasvattaa sitä lisää.
Toinen vaihtoehto olisi ollut esimerkiksi laajentaa harjavalikoimaa ja palkata lisää ihmisiä töihin.
Yli kymmenen vuoden pitkät päivät ja viikot ilman lepopäiviä alkoivat kuitenkin riittää. Nyt työpäivät eivät jatku enää yömyöhään.
– Nyt me saatamme vaikkapa mennä saunaan jo kello viideltä – se on uutta luksusta, Heini kertoo.
Uudelta luksukselta tuntui myös syksyinen matka J. Karjalaisen konserttiin Kuopioon.
Kultaset ostavat yhä tarjoustuotteita
Muutoin elämä on jatkunut entisellään yrityksen myynnin jälkeen.
– Samalla tavalla luetaan kaupan tarjoukset, Heini naureskelee.
Heini arvelee, että osa yrityksen myyntirahoista ohjautuu myöhemmin ehkäpä startup-yritysten rahoitukseen. Osa rahoista menee konekauppiaille.
– Juha on kova ostamaan kaikenlaisia koneita.
Raha on suhteellista. Yrityksen myynnistä tulleen vajaan 400 000 euroa voi nähdä monella tapaa.
– Jotkuthan tienaavat sen verran joka vuosi, mutta meille se on paljon, Heini sanoo.
Kultasten karjaharjoja valmistava yritys jatkaa nyt elämäänsä uuden perheyrityksen omistuksessa. Harjat valmistuvat Oulun lähellä Iissä.
Yrittäjäpari halusi kertoa oman tarinansa tässä jutussa kannustaakseen muita yrittämään.
Heinin mielestä Suomessa tehdään paljon uusia innovaatioita ja rahoitustakin löytyy. Tarjolla on myös hyvää koulutusta.
– Rohkeasti vain eteen päin, suomalaiset, Heini Kultanen kannustaa.
Korjaus 12.11.2025 kello 11:46. Juha Kultasen maksamat verot korjattu 140 000:sta 123 000 euroon.