Koululaiselle saattaa kertyä yli 80 tuntia sairauspoissa­oloja vuodessa – Haasteellista puuttua, sanoo asiantuntija

Lahtelaiskoulun rehtorin mukaan ei ole aina helppo selvittää, onko kyseessä sairaudesta johtuva poissaolo vai luvaton poissaolo.

Kukkasen koululla luvattomia poissaoloja kertyi yli 13 tuntia oppilasta kohden. Se on enemmän kuin missään muussa lahtelaiskoulussa.

Pori ja Lahti muodostavat kärkipään peruskoululaisten sairauspoissaoloissa, kertoo Ylen selvitys.

Selvitys tarkasteli 18 suurimman kaupungin kouluja lukuvuonna 2024–2025. Porissa ja Lahdessa sairauspoissaoloja kertyi keskimäärin yli 61 tuntia oppilasta kohti viime lukuvuonna.

Lahtelaisen Kukkasen peruskoulun yläasteen rehtori Sanna Ainola kertoo, ettei aina ole helppo selvittää, onko kyseessä sairaudesta johtuva poissaolo vai luvaton poissaolo.

Rehtorin mukaan fakta kuitenkin on se, että Kukkasen koulussa on oppilaita, joiden on tosi vaikea tulla kouluun.

– Poissaolot pitää aina selvittää. Huoltaja saattaa kuitata terveyssyyksi tai luvattomaksi poissaoloksi. Sitten kun aletaan tutkia, se kääntyykin luvattomaksi, Ainola summaa.

Kukkasen koululla luvattomia poissaoloja kertyi viime lukuvuonna yli 13 tuntia oppilasta kohden – enemmän kuin missään muussa lahtelaiskoulussa.

Myös sairauspoissaolojen määrissä Kukkasen koulu on lahtelaisvertailussa lähes kärkisijoilla. Kukkasen koululaisille kertyi viime lukuvuonna 86 sairauspoissaolotuntia.

Selkeää syytä suurille poissaolomäärille on rehtorin mukaan vaikea löytää.

– Meillä on melkein kaksisataa kuljetusoppilasta. Välillä törmätään siihen, että jos oppilas myöhästyy bussista, ei yksinkertaisesti pääse kotoa kouluun, hän miettii.

Lahtelaisnuorten terveydentilasta ei löydy selittäviä tekijöitä

Päijät-Hämeen hyvinvointialue vastaa opiskelijaterveyshuoltopalveluista.

Sairauspoissaololukemat herättävät huolta, mutta haasteet puuttua niihin tunnistetaan myös. Koulut eivät voi kerätä esimerkiksi terveystietoja Wilmassa.

– Sairauspoissaoloissa tarvitaan koulun, vanhempien ja nuoren yhteistyötä, että päästään ilmiöön kiinni. Nostaisin esiin myös ennaltaehkäisyn, jolloin huolehditaan oppilaan hyvinvoinnista ja ympäristöstä, sanoo tulosyksikköpäällikkö Sanna Imeläinen opiskelijahuoltopalveluista.

Imeläisen mukaan lahtelaisten nuorten terveydentilasta tai sairastavuudesta ei ole noussut esiin tekijöitä, jotka selittäisivät sairauspoissaolojen kasvua.

Päijät-Hämeessä toimii seudullinen kaikkien poissaolojen seurantamalli ja niihin puuttuminen.

– Ennaltaehkäisevä toimenpiteenä on tärkeää, että poissaoloista puhutaan huoltajien kanssa ja kerrotaan, miksi niitä seurataan ja millaisia haittoja poissaloista voi tulla lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, sanoo projektikoordinaattori Heli Pätiälä.

Ladataan lomaketta...