Suomen miesten salibandymaajoukkue aloitti voitokkaasti Ruotsin Nyköpingissä järjestettävän EFT-turnauksen, kun Suomi voitti Tšekin numeroin 5–3.
Suomen maalintekijöinä kunnostautuivat Juuso Ahola, Heikki Iiskola (kahdesti), Tuomas Harjula sekä Otto Kilpi.
Harjula ja Kilpi tekivät samalla ensiesiintymisenä miesten maajoukkueessa.
Kaksikon osumista etenkin Classicia seurajoukkueessa edustavan Otto Kilven, 23, osuma oli kaunista katseltavaa.
Kilpi nousi vasemmalta laidalta ja kiepautti pallon näyttävällä kärkiveivillä ohi hölmistyneen Tšekki-vahti Lukas Bauerin. Kilpi vei maalillaan Suomen jo 4–0-johtoon kolmannessa erässä.
Suomen tulokkaat olivat vahvassa vireessä, sillä niin ikään debyyttinsä salibandymaajoukkueessa tehnyt Eemil Äijälä alusti Tuomas Harjulan osuman.
Miesten maajoukkueessa debytoi myös maalivahti Teppo Liukkonen, joka torjui voitossa kaikkiaan 13 laukausta. Liukkonen palkittiin ottelun jälkeen Suomen parhaana.
Lauantaina Suomi saa vastaansa kovimman kilpailijansa Ruotsin. Länsinaapuri voitti ensimmäisessä ottelussaan Sveitsin 7–4.
Suomen ja Ruotsin välinen kamppailu alkaa kello 17. Suomen aikaa.