Laaja joukko pohjoiskarjalaisia yhdistyksiä, yrityksiä ja järjestöjä vetoaa Joensuun kaupunkiin, ettei se myisi Lykynlammen alueen metsiään.
Kaupunki suunnittelee suosittuna ulkoilualueena tunnetun Lykynlammen metsien kauppaamista Metsähallitukselle. Myynnillä tavoitellaan taloudellista tuottoa.
Kaupungille vetoomuksen jättäneet tahot huomauttavat, että Lykynlampi on Joensuun tärkeimpiä lähivirkistysalueita. Alueella sanotaan myös olevan merkittävä vaikutus paikallisten yritysten tuloihin ja kaupungin imagoon.
Erityisenä huolena vetoajat nostavat esiin alueen vanhat metsät ja niiden luontoarvot. Näitä arvoja ei voida palauttaa, mikäli ne menetetään.
Vetoomuksen allekirjoittajina on muiden muassa liikunta- ja luontoyhdistyksiä, alueella yrittäjänä toimiva Lykynlampi Oy sekä tunnettuja paikallisia asiantuntijoita ja yrittäjiä.
Kaupunki on hakenut lupaa yli 50 hehtaarin laajuisille hakkuille Lykynlammella. Hakemuksen tiimoilta järjestettiin avoin kuulemistilaisuus viime viikon keskiviikkona. Vetoajien mukaan uusi kuulemistilaisuus olisi kuitenkin tarpeen.
Lykynlammen ulkoilualue sijaitsee Kontiolahden kunnassa, noin 10 kilometrin päässä Joensuusta. Alueella on mäntymetsäistä harjumaastoa.