Syyttäjä vaatii rekan kuljettajalle ehdollista vankeusrangaistusta tasoristeysonnettomuudesta, jossa kuoli VR:n työntekijä. Puutavarajuna törmäsi raiteille ajaneeseen rekkaan Kuopiossa helmikuussa 2024.
Syyttäjän mukaan rekan kuljettaja lähti ylittämään rautatien tasoristeystä, vaikka juna lähestyi sitä. Kuljettaja syyllistyi syyttäjän mukaan kuolemantuottamukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Kuljettaja kiistää syyllistyneensä rikokseen.
Onnettomuus tapahtui vartioimattomassa tasoristeyksessä kuormausalueella. Päivystävä palomestari kertoi tuoreeltaan, että rekan kyydissä ei onnettomuushetkellä ollut puutavaraa ja molempien kulkuneuvojen vauhdit olivat maltillisia.
Syyttäjän haastehakemuksen mukaan puutavarajuna lähestyi rekan kuljettajaa vasemmalta peruuttaen. Juna törmäsi rekan perävaunuun, ja junan viimeisessä vaunussa ollut vaihtotyön johtaja jäi puristuksiin rekan perävaunun renkaiden väliin. Hän kuoli saamiinsa vammoihin.
Onnettomuudessa kuollut oli keski-ikäinen ratapihatyöntekijä.
Rekan kuljettaja oli logistiikka-alan opiskelija
Rekan kuljettaja oli tapahtuma-aikaan Savon ammattiopiston logistiikka-alan opiskelija, joka kuljetti oppilaitoksen puutavararekkaa.
Syyttäjä ei haastehakemuksessa ota kantaa siihen, miten pitkä ehdollinen vankeusrangaistus syytetylle pitäisi tuomita. Pohjois-Savon käräjäoikeus käsitteli tapausta tiistaina.
Myös Onnettomuustutkintakeskus teki tapahtumista oman tutkintansa. Sen perusteella keskus suositti, että Väylävirasto alueen haltijana ottaa vastuun raakapuun kuormauspaikkojen kokonaisturvallisuuden kehittämisestä.
Lisäksi Väyläviraston tulisi suunnitella alueet siten, että niillä ei olisi lainkaan tasoristeyksiä. Jos tasoristeyksiä kuitenkin tarvitaan, tulisi Väyläviraston määritellä niille turvallisuusvaatimukset.