Mikkelin Petäjäniemessä varastona olevassa ulkorakennuksessa syttyi maanantaina aamupäivällä tulipalo, jossa oli räjähdysvaara. Petäjämäentie oli suljettuna liikenteeltä usean tunnin ajan.
Noin 50 neliön suuruisessa ulkorakennuksessa oli sisällä hitsauksessa käytettävää asetyleenia. Rakennuksessa oli myös happipulloja.
Samoja kaasuja oli Joroisissa kuun alussa räjähtäneessa pakettiautossa.
Pelastuslaitos purki Petäjämäentiellä alueen eristyksen hieman ennen kello kuutta maanantai-iltana ja asukkaat saivat palata takaisin koteihinsa.
Vaaraa aiheuttanut asetyleenipullo tyhjeni tulipalon aikana ja asetyleeni paloi hallitusti pois. Pelastuslaitos varmistui tilanteesta mittaamalla pullon pintalämpötilan lämpökameralla.
Viimeiset pelastuslaitoksen yksiköt poistuvat kohteesta kello seitsemään mennessä.
Pelastuslaitoksella ei ole tietoa palon syttymissyystä.
Etelä-Savon pelastuslaitos tyhjensi hieman ennen kello kahta kymmenkunta taloa tulipalon läheltä 400–500 metrin etäisyydeltä. Pari-kolme henkilöä halusi jäädä koteihinsa.
– Heille on kerrottu riskit ja heitä kehotettu pysymään sisällä pois ikkunoiden edustoilta, pelastuslaitokselta kerrottiin maanantaina.
Pelastuslaitoksen mukaan tulipalon räjähdysvaaraa ei ollut palon aikana kovin suuri, mutta pelastuslaitos varautui noin vuorokauden mittaiseen jäähdytykseen ja alueen valvontaan.
Pelastuslaitoksen mukaan ulkorakennuksessa olevaa tulipaloa sammutettiin niin sanottujen sammutussauvojen avulla.
Sammutussauvoista suihkutettiin vettä sisälle varastorakennukseen.
Onko sinulla kuvaa paikalta? Voit lähettää meille tietoa tai kuvia tapauksesta alla olevalla lomakkeella.
Jos kuvaat onnettomuus- tai rikospaikalla, toimi vaarantamatta kenenkään turvallisuutta. Älä estä tai häiritse pelastusviranomaisten työtä. Onnettomuuspaikalla hälytä ensin apua ja auta.
Muokattu 10.11.2025 kello 13.43 Etelä-Savon pelastuslaitoksen tiedotteen pohjalta koko artikkelia. Myös otsikkoon lisätty, että Petäjämäentie on suljettu liikenteeltä.
Muokattu 10.11.2025 klo 14:43 lisätty tietoa alueen evakuoinnista.
Muokattu 10.11.2025 klo 18:00 päivitetty artikkeli kokonaan tiedolla, että eristys purettu ja vaara ohi.