Verotiedot julki: sijoitusyhtiön toimitusjohtaja Seppo Marjamäki Pirkanmaan suurituloisin

Verohallinto on julkaissut vuoden 2024 verotiedot. Pirkanmaan eniten ansainneiden listalle on noustu muun muassa yritys­kaupoilla.

Pirkanmaan suurituloisimmat top3
Yle julkaisee kaikkien yhteensä yli 150 000 euroa ansio- ja pääomatuloja ansainneiden tulo- ja verotiedot. Kuva: Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Pirkanmaalla eniten ansio- ja pääomatuloja vuonna 2024 keräsi Seppo Marjamäki Tampereelta. Hänen tulonsa nousivat vajaaseen 25,8 miljoonaan euroon, mistä hän maksoi veroja lähes 8,8 miljoonaa euroa.

Marjamäki on ollut listoilla jo vuonna 2020. Hän on sijoitusyhtiö Loco Vita oy:n toimitusjohtaja. Koko Suomen listalla Seppo Marjamäki on kuudes.

Toiseksi eniten Pirkanmaalla tienasi ohjelmistoyhtiö M-filesin innovaatiojohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Antti Nivala Pirkkalasta. Hän on M-Filesin perustaja ja toimi yhtiön toimitusjohtajana vuosina 2005–2012 ja 2019–2024.

Antti Nivala myi osakkeitaan M-Filesin omistusjärjestelyssä vuonna 2024. Nivalan tulot olivat yhteensä 18,5 miljoonaa euroa, josta hän maksoi veroa yli 6,4 miljoonaa euroa.

M-filesin kauppa nosti kovatuloisten joukkoon viisi ihmistä

Yhtiön omistusjärjestely nosti Pirkanmaalla kymmenen suurituloisimman joukkoon muitakin.

Kolmanneksi eniten ansaitsi Antti Nivalan isä Mikko Nivala. Hänen tulonsa nousivat hieman yli 15 miljoonaan euroon.

Lisäksi listan kahdeksas, Miika Mäkitalo, oli M-Filesin toimitusjohtaja vuosina 2012–2019. Nykyisin hän on tamperelaisen HappyOrNot-yhtiön toimitusjohtaja. Mäkitalo ansaitsi viime vuonna reilut 7,2 miljoonaa euroa myymällä osakkeitaan yhtiön omistusjärjestelyssä.

Myös yhtiön yksi perustajista, Jussi Salmi, ansaitsi viime vuonna 6,8 miljoonaa euroa, mikä nosti hänet Pirkanmaan yhdeksänneksi eniten ansainneeksi. Hän on työskennellyt yhtiön useissa johtotehtävissä, muun muassa Pohjoismaiden myynti- ja palveluliiketoiminnan johtajana.

Kymmenentenä noin 6,3 miljoonan euron tuloilla on Timo Partanen, hänkin M-Filesin perustajia. Hän on keskeinen henkilö M-Filesin tuotekehityksessä. Partanenkin myi yhtiön osakkeitaan viime vuonna.

Yrityskauppa nosti kaksi naista tulokärkeen

Ensimmäinen nainen löytyy listalta neljäntenä noin 10,5 miljoonan euron tuloilla. Leena Laranne on kuntoutus- ja hoivapalveluyritys Ikifitin toimitusjohtaja. Konserni siirtyi viime vuonna Agemo Group -nimisen yrityksen omistukseen.

Sama yrityskauppa nosti listalle kuudenneksi Laranteen yhtiökumppanin Riitta Aineen. Hänen tulonsa olivat 9,7 miljoonaa euroa.

Viidentenä listalta löytyy Yafei Wu vajaan 9,8 miljoonan euron tuloilla. Aiemmin Tampereella asunut mies kuuluu Ruotsissa vuonna 2007 perustetun Important Looking Pirates -erikoistehosteyhtiön perustajiin. Toinen alan yritys Dream Machine FX osti yhtiön viime vuonna.

Yrityskaupalla vaurastui myös listan seitsemäs, Jouko Salli. Yhdysvaltalainen Twin Disc osti metallialan yritys Katsa oy:n viime vuonna. Sallin tulot nousivat 7,3 miljoonaan euroon. Omistusjärjestelyn ansiosta myös Timo Salli tienasi yhteensä noin 7,7 miljoonaa euroa, mutta häntä verotetaan Uudellamaalla.

Tässä Pirkanmaan suurituloisimmat

Ylen verokone näyttää koko Suomen verotiedot vuoden 2024 suurituloisimmilta. Kerromme tänä vuonna kaikkien yhteensä yli 150 000 euroa ansio- ja pääomatuloja tienanneiden tulo- ja verotiedot.

Medialle jaettavalta listalta ei voi enää pyytää nimien poistamista.

Katso alta Pirkanmaan suurituloisimmat vuodelta 2024:

Juttua muokattu 12.11.2025 kello 11.10: Antti Nivala asuu nykyään Pirkkalassa, ei Tampereella, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.