Aluehallitus hyväksyy tarvittaessa siirtorakennusten hankkimisen Etelä-Pohjanmaalla

Moduulien idea on täydentää paikallisesti tilapäistä tarvetta. Jos tarve muuttuu, moduuli voidaan siirtää uusia käyttötarkoituksia varten hyvinvointialueen sisällä.

Seinäjoen keskussairaalan pääsisäänkäynti edustaa 1970-luvun arkkitehtuuria.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella saatetaan tulevaisuudessa hankkia siirtorakennuksia. Kuva: Hanne Leiwo / Yle

Hyvinvointialue voi tarvittaessa hankkia siirtorakennuksia, päätti Etelä-Pohjanmaan aluehallitus.

Siirtorakennuksilla tarkoitetaan moduuleja, joita voidaan siirtää ja käyttää eri tarkoituksiin.

Moduulien idea on täydentää paikallisesti tilapäistä tarvetta. Jos tarve muuttuu, moduuli voidaan siirtää uusia käyttötarkoituksia varten hyvinvointialueen sisällä.

Siirtorakennuksilla varaudutaan siihen, että maakunnan väestörakenteen ennustetaan muuttuvan tulevina vuosina. Hyvinvointialueella voi tulla nopeastikin tarpeita lisärakennuksille. Tarve voi olla kuitenkin hetkellinen, jolloin siirtorakennus on järkevämpi vaihtoehto kuin pysyvämpi rakentaminen.

Aluehallitus äänesti siirtorakennuksien hankkimisen mahdollistamisesta. Sami Keskinen (kok.) esitti hankinnan keskeyttämistä. Asia päätettiin kuitenkin hyvinvointialuejohtajan muutetun esityksen eduksi äänin 7–6.

Erikokoisia moduuleja on kaavailtu muun muassa vuodeosastoiksi ja asumispalveluyksiköiksi sekä toimintakeskukseksi.

Lisäksi aluehallitus käsitteli muun muassa hyvinvointialue investointisuunnitelman vuosille 2026–2029. Investointisuunnitelma etenee vielä valtuuston käsiteltäväksi.