Tiklaksen entisen vaatetehtaan tiloissa ja pihalla leikkii ja opiskelee vuoden kuluttua parisataa alakouluikäistä lasta, jos Seinäjoen kasvatus- ja opetuslautakunnan tekemä päätös alakoulun väistötiloista pysyy.
Pihan yhdellä puolella kulkee nelikaistainen Vapaudentie, toisella Jaakkolantie, kolmannella on useita korkeita kerrostaloja. Keinuja, jalkapallokenttää tai kiipeilytelineitä ei ole.
Alakylän koulun oppilaiden vanhempien ja Seinäjoen päättäjien vääntö koulun peruskorjaukseen liittyvistä väistötiloista jatkuu.
Pari viikkoa sitten vanhemmat keräsivät väistötiloja vastustavaan adressiin parisataa nimeä, nyt he haluavat kumota kasvatus- ja opetuslautakunnassa tehdyn päätöksen ja valmistelevat oikaisuvaatimusta asiassa.
– Seinäjoki on saanut Unicefilta tunnustuksen lapsiystävällisyydestä, ja sen yhtenä edellytyksenä on, että kaikessa päätöksenteossa tehdään lapsivaikutusten arviointi. Tuntuu, että se on unohdettu täysin tämän asian osalta, sanoo vanhempia edustava Tapio Pienimäki.
”Kiviä voi nakella naapurirakennusten parvekkeelle”
Seinäjoki päätti reilu viikko sitten siirtää osan Alakylän alakoululaisista väistötiloihin vuonna 1956 valmistuneeseen tehdasrakennukseen. Vuodenvaihteessa tiloihin siirtyisivät toisen ja kolmannen luokan oppilaat, syksyllä kaikki kolmas–kuudesluokkalaiset.
– Tämä rakennus ei näkemyksemme mukaan sovellu koulukäyttöön ollenkaan, Tapio Pienimäki sanoo.
Pienimäki perustelee vanhempien näkemystä muun muassa viereisillä teillä, liikenteen melulla ja pihan pienuudella.
– Ei tässä paljon virikkeitä näy. Kiviä voi nakella naapurirakennusten parvekkeille, siinäpä se.
Opetustoimenjohtaja Ville Järvi ymmärtää vanhempien huolen. Järvi myöntää, ettei väistötilan piha suinkaan ole optimaalinen koululaisten käyttöön.
– Ainahan väistötiloissa on tilanne, ettei täydellistä korvaajaa löydy. Pitää myös muistaa, että Alakylän koululla olisi pihassa yhtä lailla tilahaasteita, jos sinne olisi päädytty remontin ajaksi tuomaan väliaikaisia opetustiloja.
Järvi sanoo, että Tiklaksen pihaa muokataan mahdollisimman viihtyisäksi ja ennen kaikkea turvalliseksi.
– Pystymme tekemään toimenpiteitä, jotka turvaavat sen, että siinä pystytään oleskelemaan. Koulu on sen katsonut niin, että he pystyvät järkevästi toiminnan siellä järjestämään.
Vanhemmat toivovat parakkeja
Vanhempien tavoite on saada väistötiloiksi parakit nykyisen koulun tontille, mutta kaupunki on päättänyt, että niitä ei tule. Pienimäki arvelee, että kyse on rahasta, ja parakit koetaan liian kalliiksi.
Opetustoimenjohtaja Järvi vahvistaa, että päätöksessä on myös taloudellinen hyöty.
– Parakkiratkaisut ovat tänä päivänä aika mittavia teknisesti. Parakit eivät olleet Alakylän tapauksessa paras vaihtoehto, kun otetaan huomioon remontin kesto ja toisaalta valmiina olevat väistötilat, Järvi toteaa.
Järvi muistuttaa, että Alakylän koulun nykyisissä tiloissa on sisäilmaongelmaa.
– Terveyssyistä näitä väistöjärjestelyitä on jouduttu tekemään hieman normaalia pikaisemmalla aikataululla. Tämä nopeus on varmasti yksi tekijä, joka on hämmennystä tilanteessa saattanut aiheuttaa.
Allekirjoitustilaisuuksia nimien keräämiseksi
Alakylän koululaisten vanhemmat järjestävät parhaillaan allekirjoitustilaisuuksia, joissa kaikki halukkaat voivat osallistua oikaisuvaatimukseen tai vetoomukseen. Molemmat on tarkoitus jättää kaupungille ensi maanantaina.
– Ei meille tule kiire. Olemme melkein valmiita, sanoo Pienimäki.
Oikaisuvaatimus asiasta pitää jättää 14 vuorokauden kuluessa lautakunnan pöytäkirjan julkiseksi tulemisesta (10.11.). Myös kaupunginhallituksella on halutessaan oikeus puuttua asiaan, esimerkiksi palauttamalla se valmisteluun. Hallitus istuu seuraavan kerran ensi maanantaina.
Alakylän koululaisten vanhemmat keräsivät parinsadan nimen adressin jo pari viikkoa sitten, ennen väistötila-asian käsittelyä lautakunnassa.
Oikaisuvaatimuksen voisi jättää yksikin asianosainen, mutta se ei alakyläläisille riitä. Allekirjoituksia halutaan mahdollisimman monta.
– Haluamme osoittaa, että asialla on vahva tuki eikä kyse ole vain yhden ihmisen mielipiteistä ja näkemyksistä. Toisaalta haluamme mahdollistaa, että kaikki vanhemmat saavat osallistua.